Siirry sisältöön

Jo tehtyä tulevaisuutta – aiempia dialogisarjoja

Olemme järjestäneet dialogeja ja dialogisarjoja muun muassa opettajuudesta sekä tulevaisuuden koulusta. Tältä sivulta löydät tietoa näistä dialogeista sekä niiden tuloksia kokoavista julkaisuista.

Nyt kuohuu! -dialogitilaisuus

Perjantaina 26.1. järjestettiin  NYT KUOHUU! – Mihin opettajuus on menossa? -dialogitilaisuuden yhteistyössä OPPIVA-verkoston ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun (XAMK) Tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian kanssa.

Tilaisuudessa julkistettiin opettajaksi opiskeleville tänä vuonna järjestettyjen keskustelujen näkemyksiä tulevaisuuden opettajuudesta, ja se huipentaa opettajankoulutuksen dialogien sarjan.

Dialogeihin tulevaisuuden opettajuudesta ja kasvattajuudesta muuttuvassa koulussa johdattelivat

  • Presidentti Tarja Halonen
  • Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen
  • YK:n nuorisodelegaatti Paula Pättikangas
  • Opinkirjon toiminnanjohtaja Minna Riikka Järvinen ja
  • OPPIVA-verkoston kehityspäällikkö Tarja Tuomainen

Hissipuheiden aiheina ovat puhujien välttämättömiksi kokemat muutokset oppivelvollisuuskoulun tulevaisuudessa ja toimet, joilla opettajuus voi näihin haasteisiin vastata. 

Dialogeihin osallistui reilut 70 messuvierasta.

 

Dialogisarja opettajuudesta

Järjestimme syksyllä 2023 dialogien sarjan, jonka aiheena on tulevaisuuden koulu ja opettajuus. Dialogit olivat osa suomenkielisen opettajakoulutuksen 160-vuotisjuhlavuotta.  Keskustelujen sarja toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, SOOL ry:n, muiden yliopistojen opettajankoulutuslaitosten ja Opinkirjon nuorten ohjausryhmän kanssa. 

Aikataulu 

syyskuu 2023 

Opettajaopiskelijat keskustelevat opettajuudesta ja omasta roolistaan koulun tulevaisuuden tekijöinä opettajankoulutuslaitoksilla viikoilla

35–37.

lokakuu 2023

Maailman opettajien päivänä  5.10.

SOOL kokoaa kampuksilla ympäri Suomen opettajaksi opiskelevien näkökulmia, mielipiteitä ja ajatuksia opettajuudesta vuonna 2040.

marraskuu 2023 

Kansakoulu, peruskoulu? – Ratkaisuja vaiheeseen 3.0 -päätöskeskustelu

Suomenkielinen opettajankoulutus alkoi Jyväskylässä 160 vuotta sitten. Se oli merkittävä askel kansakunnan synnyssä. Opettajankoulutus on rakentanut sivistys-Suomea kaikki nämä vuodet, tuottanut yhdenvertaisia koulu- ja lopulta koulutuspolkuja kaikille Suomessa asuville, rakentanut hyvän elämän edellytyksiä jokaiselle.

Mutta miltä tulevaisuus näyttää? Sitä pohdittiin Kansakoulu – peruskoulu – ?. Ratkaisuja vaiheeseen 3.0 -tilaisuudessa Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto-rakennuksen aulassa 7.11. klo 13-14.30.

– Millaista 2040-luvun yhteiskuntaa tulevaisuuden opettajuus rakentaa?
– Millaisesta oppimisen tulevaisuudesta haaveilemme?
– Miten opettajuus elää ajassa?
– Mitä on se tulevaisuuden sivistys, joka on hyvän elämän edellytys?

Avaussanat: Marja-Leena Laakso, Jyväskylän yliopiston vararehtori

Videotervehdys: Sari Multala, tiedeministeri

Johdatuspuheenvuoro: Opettajat aktiivisina tulevaisuuden opettajuuden muotoilijoina, Minna Riikka Järvinen, Kehittämiskeskus Opinkirjon toiminnanjohtaja.

Tulevaisuutta rakentava dialogi, jossa keskustelijoina ovat mm. Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liiton SOOL:n toiminnanjohtaja Riku Oras, Kehittämiskeskus Opinkirjon Nuorten aloiteryhmän jäsen Arttu Vuori ja Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén. Keskustelua fasilitoivat vanhempi yliopiston lehtori Matti Rautiainen ja professori Mirja Tarnanen.

Keskustelu huipensi dialogien sarjan tulevaisuuden opettajuudesta, johon ovat osallistuneet opettajaksi opiskelevat eri puolilta Suomea. Haastamme kaikki mukaan dialogiin Tulevaisuuden opettajuudesta.

Uutinen tilaisuudesta

tammikuu 2024 

Educassa 26.-27.1.2024 jatkamme dialogia messuosallistujen kanssa. Julkistamme syksyn 2023 keskustelujen tuotoksen. 

Miksi haluamme käynnistää dialogia opettajuudesta ja tulevaisuuden koulusta? 

Opettajankoulutus täyttää tänä vuonna 160 vuotta. Opettajankoulutuksen alku ja kansakoululaitos oli merkittävä kehitysaskel, peruskoulu seuraava valtava uudistus kohti yhdenvertaista hyvinvointiyhteiskuntaa. 

Nyt ollaan uusien haasteiden äärellä, mutta tavoite on sinänsä sama – tehdä maailmasta parempi paikka ja haastaa meidät kaikki tekemään sitä. 

Dialogeissa opettajan ammattiin opiskelevat nuoret saavat pohtia, millaista tulevaisuutta he haluavat tavoitella ja miten toteuttaa opettajuuttaan tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Samalla kylvetään siemen vahvalle demokratialle, jossa opettajuus professiona voi kehittyä uusintajasta kehittäjäksi ja ajattelun tukijaksi. Kokemus dialogista myös edistää opettajan refleksiivistä asennetta ja vuorovaikutusta oppijoiden suuntaan ja avaa ymmärrystä siitä, että koulun arjessa ilmenevä moninaisuus ja dissensus  eli erimielisyys  on luonnollinen ilmiö, ei häiriötila, joksi se nykyisin usein tulkitaan. 

Keskustelusarjan tavoitteena on myös vahvistaa osallistujien toimijuutta ja osoittaa heille, että heillä on mahdollisuus osallistua aktiivisesti omaa professiotaan ja koulun tulevaisuutta koskevaan keskusteluun ja vaikuttaa koulutuksen tulevaisuuteen. 

Kiinnostaako dialogin järjestäminen?

Haluatko keskustella tulevaisuuden opettajuudesta yhdessä opeopiskelijakavereittesi kanssa? Mikäli haluat tarjota meille keskustelusi äänitteen tai litteroinnin osaksi dialogisarjasta koottavaa julkaisua, ota yhteyttä tiina.karhuvirta@opinkirjo.fi viimeistään 18.9.2023.

Ohjeita keskusteluryhmän kokoamiseen  

Ihanteellinen ryhmäkoko on noin 5 keskustelijaa. Siinä jokaisella on mahdollisuus päästä ääneen ja tulla kuulluksi. Ryhmän maksimikoko on kahdeksan tienoilla. Sitä isompi ryhmä on ohjaajalle haasteellinen. 

Ohjaaja itse ei osallistu keskusteluun, vaan ainoastaan kannattelee sitä. Ohjaajan lisäksi tarvitaan kirjuri, ellei keskustelua nauhoiteta. 

Ohjeita keskustelujen dokumentointiin 

Tarvitsemme taltioinnin keskusteluista, koska tuotamme dialogien pohjalta tulevaisuuskuvia ja julkaisun. Siksi pyydämme ohjaajilta joko litteroinnin tai nauhoitteen keskustelun sisällöstä. 

 Jos et palauta nauhoitetta, suosittelemme, että pyydät keskusteluun erikseen kirjoittamistehtävään paneutuvan kirjurin, joka ei osallistu keskusteluun. Kokemus on osoittanut, että siitä huolimatta keskustelu kannattaa nauhoittaa kirjurin työskentelyn tueksi. Nauhoitteesta voi jälkeenpäin tarkistaa kirjaukset. Toivomme, että lähetät keskustelusta mahdollisimman sanatarkan kirjauksen. Sinun ei tarvitse tehdä yhteenvetoa tai teemoittelua. 

 Huomiothan, että aineistoa voidaan käyttää myös tutkimustarkoituksiin.

Tiedote 24.8.2023

Suostumuslomake Tulevaisuuden opettajuus 24082023

Tietosuojailmoitus 240823 Tulevaisuuden opettajuus

Ohjaajan materiaalit 

Dialogin käsikirjoitus 2023 (PDF)

Muokattava käsikirjoitus (pptx) 

Eräpäivä-säätiön ohjausmateriaali

Tutustuttavaksi 

Sitran julkaisu tulevaisuuden koulutuksesta

https://www.sitra.fi/julkaisut/tulevaisuuden-koulutuksen-kasikirja/ 

Opinkirjo järjesti syksyllä  2022 dialogeja, joiden annin olemme koonneet julkaisuun 13 keskustelua koulun tulevaisuudesta. 

 

 

 

 

 

Dialogisarja tulevaisuuden koulusta

Dialogeissa tulevaisuuden koulua tarkasteltiin kolmen teeman kautta. Keskustelun virittäjänä toimivat asiantuntijoiden alustukset. Kokosimme keskusteluista julkaisun, jota jaettiin päättäjille ja opetusalan ammattilaisille Educa-messuilla.

Millaisille arvoille haluamme perustaa tulevaisuuden koulun ja millaisia arvoja koulutuksen kautta edistää? Mikä on oppimisen ja hyvinvoinnin suhde? Mikä edistää hyvinvointia koulussa, ja mitä esteitä sille on? Mitä taitoja tarvitaan ja miten koulun tulisi järjestyä, jotta oppijat saisivat valmiuksia maailman muuttamiseen?

Tulevaisuuden koulu -dialogit tarjosivat mahdollisuuden kokoontua käsittelemään rakentavasti koulun ja koulutuksen tulevaisuutta koskevia kysymyksiä ja jakamaan kokemuksia ja ajatuksia aiheesta. Keskustelujen tavoitteena oli herättää keskustelua kouluhyvinvoinnista, koulun tulevaisuuden suunnasta ja tehtävistä sekä koulutuksen perustana olevista arvoista.

Tule mukaan keskustelemaan ja järjestämään keskusteluja

Kutsuimme mukaan keskustelemaan ja keskusteluja järjestämään koulusta ja koulutuksesta ja niiden tulevaisuudesta kiinnostuneita henkilöitä ja organisaatioita. Keskustelujen järjestäjät saivat meiltä vinkkejä ja keskustelun järjestämiseen tarvittavat materiaalit.

Lue lisää tulevaisuuden koulu -dialogeista

Dialogisarjan tavoitteet

  • herättää keskustelua kouluhyvinvoinnista, koulun tulevaisuuden suunnasta ja tehtävistä sekä koulutuksen perustana olevista arvoista
  • lisätä ymmärrystä keskustelujen teemoina olevista kysymyksistä sekä tietoisuutta siitä, millaisia ajatuksia ne erilaisissa ihmisissä herättävät
  • kuulla ja tuoda esille erityisesti nuorten näkemyksiä keskustelujen teemoista
  • viedä dialogisuutta tällaisen kokeilun kautta kouluihin ja antaa keskusteluun osallistuville nuorille omakohtainen kokemus dialogista
  • haastaa kouluja ja muita tahoja käymään dialogeja koulun ja koulutuksen tulevaisuudesta.

Dialogeista koottiin julkaisu

Kokosimme keskusteluissa esiin nousseista teemoista ja ajatuksista julkaisun 13 keskustelua tulevaisuuden koulusta – Dialogit koulutuksen arvopohjasta, hyvinvoinnista ja tulevaisuuden koulun tehtävistä. Se ilmestyi tammikuussa 2023 Educassa, ja sitä jaettiin kiinnostuneille, päättäjille ja keskusteluihin osallistuneille.

Keskusteluun virittelevät asiantuntijoiden alustukset

Tulevaisuuden koulun arvoperusta: Planetaarisesti sivistynyt pitää huolta koko maapallosta.

Hyvinvoinnin ja oppimisen suhde: Koulukuntoisuus on väärä kysymys

Tulevaisuuden koulun tehtävät: Suomalainen koulu takaisin maailman huipulle

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan