Koulukuntoisuus on väärä kysymys
Nuorten mielenterveydellinen hätä näyttää lisääntyneen. Kaiken tasoiset mielenterveyspalvelut ovat kuormittuneita. Mielenterveyden häiriöt vaikeuttavat koulutyötä. Terveydenhuollolta toivotaan usein kannanottoa nuoren ”koulukuntoisuuteen”.
Koulu ei ole nuorelle samaa kuin työpaikka aikuiselle. Nuorille kaikki ympäristöt ovat kehitysympäristöjä. Nuoruusikäiset viettävät merkittävän osan valveillaoloajastaan koulussa. Koulu vaikuttaa jokaisen nuoren kehitykseen tavalla tai toisella. On kaikkien aikuisten vastuulla tehdä koulusta myönteinen ympäristö, joka tukee monipuolisesti nuorten kehitystä ja mielenterveyttä.
Mielenterveys ei tarkoita vain häiriöiden poissaoloa vaan se on merkittävä voimavara, joka rakentuu arjessa. Mielenterveyttä tukevia peruspilareita ovat säännöllinen vuorokausirytmi ja riittävä uni, monipuolinen ravinto ja liikunta, ihmissuhteet ja mielekäs tekeminen. Mielenterveyttä tukee psykologisten perustarpeiden täyttyminen, joita ovat muun muassa yhteenkuuluvuus, kyvykkyyden kokemukset ja vaikuttamismahdollisuudet. Myös sopivat haasteet, niissä onnistuminen ja uusista taidoista innostuminen vahvistavat mielenterveyttä. Siten nuorten mielenterveys ei kuulu vain opiskeluhuollolle vaan kaikille koulun aikuisille.
Tietojen ja taitojen oppimisen lisäksi koulu on tärkeä paikka sosiaalisten taitojen oppimiseen. Sosiaaliset taidot, kuten auttaminen, yhteistyö ja yhteisten sääntöjen noudattaminen, ovat nuorille välttämättömiä. Sosiaalisten taitojen puutteet johtavat konflikteihin niin ikätovereiden kuin aikuisten kanssa. Konflikteista seuraa negatiivista palautetta ja siitä puolestaan itsetunnon laskua ja masentumista tai kapinamieltä ja riski suuntautua antisosiaaliseen toimintaan. Nuoruusiän kehitys tarvitsee ikätoverisuhteita. Nuoruusikäisten ikätoverisuhteisiin koulutuntien ulkopuolella voi olla vaikea vaikuttaa, mutta neuvokkaalla ryhmäyttämisellä sosiaalisten taitojen suhteen harjaantumista tarvitsevat oppilaat voivat saada tähän tukea ikätovereilta osana koulutyötä.
Koulumaailmassa on tehty uudistuksia, jotka muodostavat uhkan nuorten mielenterveydelle. Yhä nuoremmilta vaaditaan itseohjautuvuutta, joka ei ole aivokehityksen kannalta mahdollista. Luokattomassa lukiossa nuorille ei välttämättä muodostu yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun opiskelijat ympärillä vaihtuvat oppitunnista toiseen. Lukiolaisia kuormittavat myös kurssivalinnat, koeviikot, opiskelun aikatauluttaminen ja ylioppilaskokeisiin kohdistuvat kohtuuttomat suorituspaineet. Ammatillisissa oppilaitoksissa toteutetun reformin jälkeen nuoruuden erityispiirteitä ei välttämättä enää tunnisteta, kun kaiken ikäiset opiskelevat samoissa ryhmissä. Sekä osaamispistejärjestelmä että lisääntyvä työpaikalla oppiminen vaativat itseohjautuvuutta, johon kaikki nuoret eivät ole valmiita. Sekä lukioissa että ammatillisissa oppilaitoksissa on uudistusten jälkeen aiempaa vaikeampi tunnistaa tukea tarvitsevat nuoret. Näitä uudistuksia kannattaisi harkita uudestaan.
Ikätoverisuhteiden ulkopuolelle jääminen, kiusaaminen tai kiusatuksi tuleminen, koulumenestyksen äkillinen heikkeneminen, runsaat poissaolot ja kouluruokailun vältteleminen ovat mielenterveyden ongelmiin liittyviä koulussa havaittavia varomerkkejä. Ruokailun vältteleminen tai valikoiva syöminen ei viittaa ainoastaan syömishäiriöihin, sillä ruokailuun liittyvän sosiaalisen tilanteen jännittäminen tai masennushäiriön aiheuttamat negatiiviset ajatukset itsestä ja mielihyvän katoaminen voivat nekin johtaa syömättä jättämiseen. Ikätoverisuhteiden ulkopuolelle jäävästä nuoresta on aina syytä huolestua.
Varsinaiset mielenterveyden häiriöt vaikuttavat koulussa pärjäämiseen monin tavoin esimerkiksi keskittymiskyvyn, itseluottamuksen laskun, mielenkiinnon ja mielihyvän menettämisen, motivaation laskun ja konfliktialttiuden kautta. Mielenterveyden häiriöstä kärsivää nuorta ei voi irrottaa kehitysympäristöstään hoitoon ja palauttaa korjattuna. Nuoruusikä kuluu vääjäämättä eikä kehitystä voi laittaa tauolle. Nuoren kehitysympäristöjä, esimerkiksi kodin olosuhteita tai koulun vaatimuksia ja tukea tulee tarvittaessa muokata niin, että oireidenkin kanssa voi pysyä kiinni arjessa.
Kirjoittajat
Riittakerttu Kaltiala, nuorisopsykiatrian professori, Tampereen yliopisto
Silja Kosola, nuorisolääketieteen dosentti, Helsingin yliopisto
Liity mukaan keskusteluun
Tämä kirjoitus toimii keskustelunavauksena Opinkirjon tulevaisuuden kouluun liittyvän dialogisarjan toiseen dialogiin, jonka aiheena on hyvinvoiva kouluyhteisö. Mikä edistää hyvinvointia koulussa, ja mitä esteitä sille on nyt? Mitä voimme tehdä kouluhyvinvoinnin edistämiseksi?