Blogikirjoitukset
-
Demokraattinen koulu mahdollistaa demokraattisen yhteiskunnan
Millainen olisi suomalainen yhteiskunta ilman demokratiaa? Millainen koulujärjestelmä meillä silloin olisi? Millaista olisi työskennellä opettajana, …
-
Uuden ajan menetelmillä muotoilemaan 2040-luvun koulua
Kysymys siitä, kuinka saada suomalaisen koulutuksen menestystarina jatkumaan ja koulutustaso nousemaan, on kaikkien mielissä. Ongelmien …
-
Kasku-työparimalli alustana oppilaslähtöiselle toiminnalle
Kasku-työparimalli on kahden ammattilaisen kumppanuutta kasvattajina. Opetus- ja nuorisoalan ammattilaiset toimivat yhdessä dialogisesti. Dialogisuus eli ymmärtävä keskustelu on tärkeä osa oppilasryhmän kanssa työskenneltäessä.
-
” Sytytti semmoisen valon ja kipinän” – kokemuksia Nuorten parlamentista
”Se fiilis kun istahdettiin kansanedustajien paikoille. vähän tutkailtiin, kenen paikalla tässä istutaan. ” Mukana oli istuntosalissa myös koulukaveri, joten aivan yksin ei tarvinnut olla.
-
Tulevaisuuden opettajat uskaltavat puhua arvoistaan – mutta eivät politiikasta
Saavatko omat arvot näkyä opettajan työssä? Entä jos syntyy arvoristiriitoja kollegoiden tai kodin ja koulun …
-
Oivalluksia dialogista ja sen ohjaamisesta
Kokosimme tähän blogitekstiin opinkirjolaisten ajatuksia ja oivalluksia, joita dialogien ohjaaminen ja dialogiin osallistuminen on tuottanut.
-
Tiedelukutaidon perusteet on antoisa johdatus yliopisto-opiskeluun
Viime syksynä olin vasta aloittanut viimeisen lukuvuoteni lukiossa. Olin aika hukassa, ja lähestyvät ylioppilaskirjoitukset aiheuttivat …
-
Toimivat ja yhdenvertaiset rakenteet askeleena vaikuttavaan osallistumiseen
Tällä hetkellä monissa kouluissa oppilaskuntien toimintaedellytykset sekä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat eriytyneet koulukohtaisesti. Mahdollisuudet vaikuttaa kouluympäristöön ja samalla oman kotikaupungin asioihin riippuvat siis siitä, että missä koulussa nuori opiskelee.
-
Mitä uteliaisuus sinulle merkitsee?
Tutkimustyössä alalla kuin alalla tarvitaan sinnikkyyttä, pitkäjännitteisyyttä ja uteliaisuutta. Tutki-kokeile-kehitä-kilpailun kilpailun järjestäjät tiedustelivat oppilaidensa kilpailutöitä …
-
Opettajakin tarvitsee ymmärrystä yhteiskunnan ristiriidoista
”Me ei varmaan olla kohderyhmää”, eräs luokanopettajaopiskelija sanoi, kun olimme lokakuussa pitämässä miniluentosarjaa Dissensus&Dialogi Oulun …