Siirry sisältöön

” Sytytti semmoisen valon ja kipinän” – kokemuksia Nuorten parlamentista

 ”Se fiilis kun istahdettiin kansanedustajien paikoille. vähän tutkailtiin, kenen paikalla tässä istutaan. ” Mukana oli istuntosalissa myös koulukaveri, joten aivan yksin ei tarvinnut olla.

Laura Kuismanen oli osallistunut koulunsa parlamenttikerhoon, jota ohjasi Anna-Maija Leinonen.  Tosin jännitys oli valtaisa, kun Laura tiesi, että hän saa salissa puheenvuoron esittääkseen valmistellun kysymyksen ministereille. ”kyllä aika paniikissa, sitä omaa vuoroani siinä odottelin, kun kouluruokailun määrärahoista kysyin” Laura tuumaili aiheen olevan edelleen ajankohtainen ja teema mietityttää edelleen lapsia. Näin kuvailee Laura Kuismanen kokemuksiaan vuoden 2008 Nuorten parlamentista.

Vaikka kysymyksen tekeminen oli hienoa, niin päivän kohokohta oli ollut tapaaminen eduskunnan puhemies Sauli Niinistön kanssa. Hän oli istunnon jälkeen tullut kättelemään ja kiittämään hyvästä puheenvuorosta, mikä teki erityisen vaikutuksen. Hän tosiaan muisti aiheenkin, josta Laura oli kysynyt. Laura oli jo aloittanut vaikuttajapolkunsa, ja eduskunnan puhemiehen erityinen huomioiminen oli ollut vaikuttavaa. ”Kun olen koululaisille saanut kertoa siitä, miten teillekin tuttu Sauli Niinistö oli mukana ja hänen kanssaan keskustelin. Koululaiset olivat huuli pyöreänä siitä, minkälainen homma Nuorten Parlamentti oli”, kuvailee Laura. Hän olisi näin jälkikäteen kaivannut jotain kansanedustajan arkisesta työstä ja siitä mitä siellä arkena tapahtuu.

Lauran vaikuttajanpolku lähti liikkeelle koulun parlamenttikerhosta. Kerhossa perehdyttiin vaikuttamisen kanaviin ja muuhun paljon syvällisemmin kuin mihin yhteiskuntaopin tunnilla on mahdollista. Lauran mukaan ”hirveän vähän siitä vaikuttamismahdollisuuksista ja konkreettisista kanavista nuorille puhutaan. Tietenkin aika on rajallista.”

Kerhosta Laura rekrytoitiin mukaan ensin kunnan nuorisoasiain neuvottelukuntaan koulun edustajaksi. Vaikuttajan matka jatkui kirkkovaltuustoon.

Laurasta näyttää, että nuoret eivät ole kovin kiinnostuneita vaikuttamisesta. Erilaisiin luottamustehtäviin on vaikea saada ehdolle nuoria, vaikka nuoret ehdokkaat keräävät ihan hyvät äänisaaliit.  Tämä tietysti kannustaa nuoria vaikuttamaan, osallistumaan ja äänestämään muita nuoria. Useasti vaikuttaminen ei kiinnosta siksi, että ajatellaan todellisten vaikuttamismahdollisuuksien olevan niin hirveän rajalliset.

”Jotenkin kipinä vaikuttamiseen pitäisi olla jo varhaisessa vaiheessa.”

”Oppilaskunnat on tärkeä  kanava, mutta parlamenttikerhoja pitäisi olla kyllä joka paikassa. Konsepti istuntoineen ja kerhotoimintoineen oli hyvin toimiva”, toteaa Laura

Keskustelimme siitä, millaisia ajatuksia nuorilla kenties oli omista vaikuttamismahdollisuuksistaan Nuorten parlamentissa. Laura muistelee, että kerhossa oli keskusteltu siitä, että kun nuorten esittämät kysymykset johonkin kirjataan, ministerit ovat paikalla ja he joutuvat kysymyksiä prosessoimaan, jotta pystyvät niihin vastaamaan. Nuoret olivat kokeneet tämäkin vaikuttavana. Laura tuumii,  ”että kun nuoret pääsevät käsittelemään oikeita asioita valiokunnissa esitettyjen  kysymysten lisäksi, se osoittaa osallistujille että heillä on sanavaltaa ja vaikuttamisen mahdollisuus. Lisäksi kun ei olla vain nuorten kesken asioita pohtimassa ja keskustelemassa vaan oikeasti pääsee aikuisten pöytiin. Tämä on varmasti vaikuttavaa.  Kohtaamiset tapahtuvat ilman välikäsiä ja ilman että tarvitsee miettiä, että nouseeko asia keskusteluun. Kun olen itse ollut paikalla kertomassa asiani suoraan päättäjille, niin kyllä se on tosi hyvä.”

Laura toteaa vielä lopuksi, että hän tuskin olisi jatkanut vaikuttajan uraa valtuutettuna näin kaun ilman Nuorten parlamentissa saatuja kokemuksia. Hän pitäisi ”lippua korkealla Nuorten parlamentin suhteen”.

Haasteltava Laura Kuismanen, joka oli koulunsa edustajana Nuorten parlamentissa vuonna 2008.

Teksti Tiina Karhuvirta

Kuva Matti Björkman / Lehtikuva / Eduskunta

Nuorten parlamentti

Raportti 2008

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan