Siirry sisältöön

Järjestämme syksyllä 2023 dialogien sarjan, jonka aiheena on tulevaisuuden koulu ja opettajuus. Dialogit ovat osa suomenkielisen opettajakoulutuksen 160-vuotisjuhlavuotta.  Keskustelujen sarja toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, SOOL ry:n, muiden yliopistojen opettajankoulutuslaitosten ja Opinkirjon nuorten ohjausryhmän kanssa. 

Dialogien sarja käynnistyy syyskuussa opettajankoulutuslaitoksilla. Lokakuussa SOOL järjestää opettajankoulutuslaitoksilla eri puolilla maata maailman opettajien päivän (5.10.) tempauksen, jossa kootaan lisää opettajaopiskelijoiden näkemyksiä tulevaisuu

den koulusta ja opettajuudesta. Sarja huipentuu Jyväskylässä 7.11. järjestettävään päätöskeskusteluun, johon kutsutaan keskustelijoiksi esimerkiksi kasvatus- ja koulutusalan päättäjiä ja vaikuttajia.

Aikataulu 

syyskuu 2023 

Opettajaopiskelijat keskustelevat opettajuudesta ja omasta roolistaan koulun tulevaisuuden tekijöinä opettajankoulutuslaitoksilla viikoilla

35–37.

lokakuu 2023

Maailman opettajien päivänä  5.10.

SOOL kokoaa kampuksilla ympäri Suomen opettajaksi opiskelevien näkökulmia, mielipiteitä ja ajatuksia opettajuudesta vuonna 2040.

marraskuu 2023 

Kansakoulu, peruskoulu? – Ratkaisuja vaiheeseen 3.0 -päätöskeskustelu

Suomenkielinen opettajankoulutus alkoi Jyväskylässä 160 vuotta sitten. Se oli merkittävä askel kansakunnan synnyssä. Opettajankoulutus on rakentanut sivistys-Suomea kaikki nämä vuodet, tuottanut yhdenvertaisia koulu- ja lopulta koulutuspolkuja kaikille Suomessa asuville, rakentanut hyvän elämän edellytyksiä jokaiselle.

Mutta miltä tulevaisuus näyttää? Sitä pohdittiin Kansakoulu – peruskoulu – ?. Ratkaisuja vaiheeseen 3.0 -tilaisuudessa Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto-rakennuksen aulassa 7.11. klo 13-14.30.

– Millaista 2040-luvun yhteiskuntaa tulevaisuuden opettajuus rakentaa?
– Millaisesta oppimisen tulevaisuudesta haaveilemme?
– Miten opettajuus elää ajassa?
– Mitä on se tulevaisuuden sivistys, joka on hyvän elämän edellytys?

Avaussanat: Marja-Leena Laakso, Jyväskylän yliopiston vararehtori

Videotervehdys: Sari Multala, tiedeministeri

Johdatuspuheenvuoro: Opettajat aktiivisina tulevaisuuden opettajuuden muotoilijoina, Minna Riikka Järvinen, Kehittämiskeskus Opinkirjon toiminnanjohtaja.

Tulevaisuutta rakentava dialogi, jossa keskustelijoina ovat mm. Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liiton SOOL:n toiminnanjohtaja Riku Oras, Kehittämiskeskus Opinkirjon Nuorten aloiteryhmän jäsen Arttu Vuori ja Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén. Keskustelua fasilitoivat vanhempi yliopiston lehtori Matti Rautiainen ja professori Mirja Tarnanen.

Keskustelu huipentaa dialogien sarjan tulevaisuuden opettajuudesta, johon ovat osallistuneet opettajaksi opiskelevat eri puolilta Suomea. Haastamme kaikki mukaan dialogiin Tulevaisuuden opettajuudesta.

Keskustelu tallenne julkaistaan myöhemmin.

Uutinen tilaisuudesta

tammikuu 2024 

Educassa 26.-27.1.2024 jatkamme dialogia messuosallistujen kanssa. Julkistamme syksyn 2023 keskustelujen tuotoksen. 

Miksi haluamme käynnistää dialogia opettajuudesta ja tulevaisuuden koulusta? 

Opettajankoulutus täyttää tänä vuonna 160 vuotta. Opettajankoulutuksen alku ja kansakoululaitos oli merkittävä kehitysaskel, peruskoulu seuraava valtava uudistus kohti yhdenvertaista hyvinvointiyhteiskuntaa. 

Nyt ollaan uusien haasteiden äärellä, mutta tavoite on sinänsä sama – tehdä maailmasta parempi paikka ja haastaa meidät kaikki tekemään sitä. 

Dialogeissa opettajan ammattiin opiskelevat nuoret saavat pohtia, millaista tulevaisuutta he haluavat tavoitella ja miten toteuttaa opettajuuttaan tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Samalla kylvetään siemen vahvalle demokratialle, jossa opettajuus professiona voi kehittyä uusintajasta kehittäjäksi ja ajattelun tukijaksi. Kokemus dialogista myös edistää opettajan refleksiivistä asennetta ja vuorovaikutusta oppijoiden suuntaan ja avaa ymmärrystä siitä, että koulun arjessa ilmenevä moninaisuus ja dissensus  eli erimielisyys  on luonnollinen ilmiö, ei häiriötila, joksi se nykyisin usein tulkitaan. 

Keskustelusarjan tavoitteena on myös vahvistaa osallistujien toimijuutta ja osoittaa heille, että heillä on mahdollisuus osallistua aktiivisesti omaa professiotaan ja koulun tulevaisuutta koskevaan keskusteluun ja vaikuttaa koulutuksen tulevaisuuteen. 

Kiinnostaako dialogin järjestäminen?

Haluatko keskustella tulevaisuuden opettajuudesta yhdessä opeopiskelijakavereittesi kanssa? Mikäli haluat tarjota meille keskustelusi äänitteen tai litteroinnin osaksi dialogisarjasta koottavaa julkaisua, ota yhteyttä tiina.karhuvirta@opinkirjo.fi 18.9.2023.

Ohjeita keskusteluryhmän kokoamiseen  

Ihanteellinen ryhmäkoko on noin 5 keskustelijaa. Siinä jokaisella on mahdollisuus päästä ääneen ja tulla kuulluksi. Ryhmän maksimikoko on kahdeksan tienoilla. Sitä isompi ryhmä on ohjaajalle haasteellinen. 

Ohjaaja itse ei osallistu keskusteluun, vaan ainoastaan kannattelee sitä. Ohjaajan lisäksi tarvitaan kirjuri, ellei keskustelua nauhoiteta. 

Ohjeita keskustelujen dokumentointiin 

Tarvitsemme taltioinnin keskusteluista, koska tuotamme dialogien pohjalta tulevaisuuskuvia ja julkaisun. Siksi pyydämme ohjaajilta joko litteroinnin tai nauhoitteen keskustelun sisällöstä. 

 Jos et palauta nauhoitetta, suosittelemme, että pyydät keskusteluun erikseen kirjoittamistehtävään paneutuvan kirjurin, joka ei osallistu keskusteluun. Kokemus on osoittanut, että siitä huolimatta keskustelu kannattaa nauhoittaa kirjurin työskentelyn tueksi. Nauhoitteesta voi jälkeenpäin tarkistaa kirjaukset. Toivomme, että lähetät keskustelusta mahdollisimman sanatarkan kirjauksen. Sinun ei tarvitse tehdä yhteenvetoa tai teemoittelua. 

 Huomiothan, että aineistoa voidaan käyttää myös tutkimustarkoituksiin.

Tiedote 24.8.2023

Suostumuslomake Tulevaisuuden opettajuus 24082023

Tietosuojailmoitus 240823 Tulevaisuuden opettajuus

Ohjaajan materiaalit 

Dialogin käsikirjoitus 2023 (PDF)

Muokattava käsikirjoitus (pptx) 

Eräpäivä-säätiön ohjausmateriaali

Tutustuttavaksi 

Sitran julkaisu tulevaisuuden koulutuksesta

https://www.sitra.fi/julkaisut/tulevaisuuden-koulutuksen-kasikirja/ 

Opinkirjo järjesti syksyllä  2022 dialogeja, joiden annin olemme koonneet julkaisuun 13 keskustelua koulun tulevaisuudesta. 

 

 

 

 

 

Yhteystieto

Tiina Karhuvirta  Erityisasiantuntija, FM 050 515 0017 etunimi.sukunimi@opinkirjo.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan