vaikuttaminen
-
Nuorten aloiteryhmä aloittaa toimintansa
Kehittämiskeskus Opinkirjon hallitus nimitti Nuorten aloiteryhmän kokouksessaan 29.5.2023.
-
Nuorten parlamentti 2024 Ungdomsparlamentet 2024
Nuorten parlamentti kokoontuu 12.4.2024. Toiminnan tavoitteena on innostaa nuoria osallistumaan ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tukea nuoria vaikuttamaan heille merkityksellisten asioiden puolesta.
-
Opinkirjo sai paljon aikaan vähällä vuonna 2022
Opinkirjon kokonaistavoittavuus vuonna 2022 oli päätähuimaavat 17,5 miljoonaa. Näin isoon lukuun mahtuu todella paljon …
-
Osallisuuden vahvistajat -verkostotapaaminen
Verkostotapaaminen järjestetään osana Nuori23-tapahtumaa Tapaamisen teemana on nuorten valtakunnallinen osallistuminen ja siihen liittyvät osallisuuden mallit. …
-
Opinkirjo järjestää Kansallisen dialogin Epävarmuudessa elämisestä
Kansallisten dialogien malli ei ole poliittinen prosessi, eikä siinä tavoitella yksimielisyyttä tai tehdä päätöksiä. Tavoitteena on mahdollisimman laaja-alaisen ymmärryksen rakentaminen ihmisten kokemuksista ja käsillä olevista taloudellisista, sosiaalisista ja ekologisista haasteista. Tavoitteena on myös vahvistaa osallisuutta, yhteenkuuluvuutta ja suomalaisten yhteiskunnan muutoskykyä sosiaalisen vuoropuhelun kautta.
-
Tule mukaan Nuorten aloiteryhmäämme
Oletko kiinnostunut kehittämään järjestömme toimintaa? Onko mielessäsi nuorten asioita, joita yhteiskunnassamme pitäisi huomioida enemmän? Millaisia uudistuksia kouluissamme pitäisi tehdä? Onko nuorilla riittävästi tilaisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaa? Entä miten osallisuus ja osallistuminen pitäisi järjestää kouluissa ja oppilaitoksissa?
-
Osallisuuden teehuone: Nuorten digitaalinen osallisuus, case Digiraati
Kuppi teetä, ole hyvä! Tervetuloa Osallisuuden teehuoneelle 16.1.2023 klo 14-15! Osallisuuden teehuoneet ovat jatkoa aiemmille …
-
Osallistuvalla budjetoinnilla vahvistetaan lasten ja nuorten ääntä
Perinteisesti demokratiakasvatuksessa on painottunut demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä ja edustuksellisen demokratian rakenteet. Sittemmin on painopiste siirtynyt enempi …