Siirry sisältöön

Opinkirjo sai paljon aikaan vähällä vuonna 2022

Opinkirjon kokonaistavoittavuus vuonna 2022 oli päätähuimaavat 17,5 miljoonaa.

 

Näin isoon lukuun mahtuu todella paljon kaikenlaista toimintaa. Vuonna 2022 Opinkirjolla tehtiin töitä 9 henkilötyövuoden verran. Tämä luku saatiin laskemalla yhteen sekä täysipäiväisten että osa-aikaisten, ja vain osan vuodesta työskennelleiden opinkirjolaisten työtunnit ja jakamalla se kokoaikaisen työntekijän teoreettisella kokonaistuntimäärällä.

 

Opinkirjolla oli vuonna 2022 noin 15 hanketta ja ne toteutettiin yhdessä 153 yhteistyötahon kanssa. Yhteistyötahojen joukosta löytyy mm. kaupunkeja ja kuntia, yliopistoja ja oppilaitoksia, nuorisoalan järjestöjä ja hyväntekeväisyysjärjestöjä.

 

Lausuntoja Opinkirjo antoi kaksi kappaletta. Ne olivat ’Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi nuorisolain muuttamisesta’ sekä ’Lausunto luonnoksesta Valtioneuvoston periaatepäätökseksi suomalaisesta demokratiapolitiikasta 2020-luvulla’.

 

Toimintaamme osallistui 22 288 henkilöä tapahtumissa, kilpailuissa, koulutuksissa ja muussa toiminnassa. Julkaisujamme luki 20 157 henkilöä. Tähän on laskettu yhteen Opinkirjon tuottamien julkaisujen lataus-, tilaus- ja jakomäärät sekä mediajulkaisujemme katselu- ja latausmäärät. Medianäkyvyyden levikki oli 16 789 935 ja paikallistasolla toimintamme tavoitti noin 370 000 henkilöä.

 

Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman yhteistyökumppaneitamme, joten suuri kiitos kaikille teille!

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan