Siirry sisältöön

oppilaskuntatoiminta

  • Toimivat ja yhdenvertaiset rakenteet askeleena vaikuttavaan osallistumiseen

    Tällä hetkellä monissa kouluissa oppilaskuntien toimintaedellytykset sekä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat eriytyneet koulukohtaisesti. Mahdollisuudet vaikuttaa kouluympäristöön ja samalla oman kotikaupungin asioihin riippuvat siis siitä, että missä koulussa nuori opiskelee.

  • Nuorten parlamentti: Puhemiehen kyselytunti

    Kyselytunti on osa Nuorten parlamentin täysistunnon välivuoden ohjelmaa, johon voivat osallistua peruskoulun yläkoulujen Nuorten parlamentti -kerhot, koululuokat, valinnaiskurssit ja muut ryhmät. Kyselytunti on avoin myös opiskelijoille toisella asteella.

  • Demokraattinen toimintakulttuuri tehdään yhdessä

    "Kyse on pohjimmiltaan siitä, ketkä saavat osallistua yhteiseen päätöksentekoon eli kuinka laaja joukko pääsee mukaan tekemään päätöksiä. Toinen tarkasteluvinkkeli on se, mitä kaikkia asioita koulussa voidaan yhdessä päättää eli kuinka syvälle koulun ytimeen voidaan päästä tekemään yhdessä päätöksiä",

  • Yläkoululaisille verkkokurssi osallisuudesta

    Oppilaiden osallisuus edistää kouluhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Oppilaat ovat tärkeitä toimijoita koulun arjessa. Osallisuuden kokemukset vahvistuvat ilmapiirissä, joka on turvallinen ja jossa pääsee osallistumaan. He tarvitsevat myös tietoa, tukea ja innostamista.

  • Vaikuttajapolkumalli rakentaa nuorten vaikuttajaryhmien yhteistyötä kaikkien nuorten kanssa

    Edustukselliset vaikuttajaryhmien rakenteet perustuvat siihen, että on haluttu edistää nuorten kuulemista ja vaikuttamistoimintaa, sekä osallisuutta. YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen, joka allekirjoitettiin marraskuussa 1989, yhtenä neljästä periaatteesta on lapsen näkemyksien kunnioittaminen (artikla 12.) Lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteet on huomioitu suomalaisessa lainsäädännössä. Lasten ja nuorten kuuleminen toteutuu muun muassa opetuslaissa (osallisuus ja oppilaskunta 47a§) ja nuorisolaissa (Nuorten osallistuminen, vaikuttaminen ja kuuleminen 24§).

  • ”Kouluun parempia oltavia kaikille”

    Kehittämiskeskus Opinkirjo, Koordinaatti ja Suomen nuorisovaltuustojen liitto toteuttivat yhdessä kyselyn oppilas- ja opiskelijakuntatoiminnasta 1.9.-31.10.2021. Kyselyä levitettiin sosiaalisen median ryhmissä, uutiskirjeissä ja nettisivuilla. Myös toisen asteen opiskelijajärjestöt levittivät tietoa kyselystä.

  • Kysely oppilas- ja opiskelijakuntatoiminnasta 1.9.-31.10.2021

    Keräämme tietoa oppilas- ja opiskelijakuntatoiminnasta yhdessä Koordinaatti ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. kanssa. Kysely on …

  • Kysely oppilas- ja opiskelijakuntatoiminnasta

    Keräämme tietoa oppilas- ja opiskelijakuntatoiminnasta yhdessä Koordinaatti ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. kanssa. Kysely on …

  • ”Vihdoin sain puhua!” Lasten ja nuorten kuulemispaja yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta

    Haluatko kuulla lapsia ja nuoria osallistavin menetelmin? Lue miksi ja miten toteutimme kuulemispajojen sarjan keväällä 2021 ja mitä opimme matkalla! Suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivi on yhteinen peruskoulu, joka takaa kaikille taustaan katsomatta yhdenvertaisen mahdollisuuden oppia elämässä tarvitsemansa taidot. Hallitus on käynnistänyt vuosiksi 2020–2022 Oikeus oppia -ohjelman, jolla vahvistetaan perusopetuksen laatua ja tasa-arvoa. Ohjelmaa toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Osana ohjelmaa halutaan jalkautua kouluihin ja kuulla lapsia ja nuoria ja heidän näkökulmaansa suomalaisen peruskoulun yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta sekä siihen liittyvistä seikoista.

  • Nuorten ideoima ja aikaansaama etätapahtuma 11.5.2021 käsitteli korona-aikaa: paljon jäi kokematta, mutta hyviäkin toimintatapoja löydettiin

    Koulujensa oppilaskunnissa aktiivisesti toimivat nuoret  kävivät monipuolista keskustelua pienryhmissä. Nuoria ympäri Suomen yhdistää kaipuu sosiaalisista tapahtumista luokka- ja koulurajojen yli sekä halu palata korona-ajasta “normaaliin” elämään. Myös ajatus yläkoulun valumisesta hukkaan korona-ajan vuoksi heräsi joillakin nuorilla.

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan