Siirry sisältöön

Nuorten ideoima ja aikaansaama etätapahtuma 11.5.2021 käsitteli korona-aikaa: paljon jäi kokematta, mutta hyviäkin toimintatapoja löydettiin

Koulujensa oppilaskunnissa aktiivisesti toimivat nuoret  kävivät monipuolista keskustelua pienryhmissä. Nuoria ympäri Suomen yhdistää kaipuu sosiaalisista tapahtumista luokka- ja koulurajojen yli sekä halu palata korona-ajasta “normaaliin” elämään. Myös ajatus yläkoulun valumisesta hukkaan korona-ajan vuoksi heräsi joillakin nuorilla.

Korkalovaaran peruskoulun oppilaskunta Rovaniemeltä järjesti tiistaina 11.5.2021 valtakunnallisen oppilaskuntaseminaarin etäyhteyksin. Seminaariin osallistui yli  40 yläkouluikäistä nuorta 13 yläkoulusta ympäri Suomen. Mukana olivat koulut Espoosta, Hämeenlinnasta, Sastamalasta, Raaseporista, Lappeenrannasta, Lahdesta, Jyväskylästä, Vihdistä ja Rovaniemeltä .

Järjestelyjen puolesta vaativa konsepti onnistui hienosti: etäyhteydet toimivat moitteettomasti, ja keskusteluja käytiin sekä pienryhmissä että yhteisesti. Joten tässä oivallinen ja esteetön malli järjestää nopeallakin aikataululla nuorille suunnattuja tilaisuuksia ja kuulemisia. Tasa-arvo-  ja demokratiakasvatusta parhaimmillaan.

Myös ns. korona-exitiä käsiteltiin. Yksittäisiä toiveita olivat etäopiskelumateriaalien hyödyntäminen myös tulevaisuudessa, hygieniakäytäntöjen jatkaminen sekä patsaskisan järjestäminen puhtaista ylijäämämaskeista ja -kertakäyttöhanskoista.

Koronan vuoksi oli jouduttu perumaan monta perinteisiä tapahtumia ja tilaisuuksia. Moni mukava ja odotettu tapahtuma jäi toteuttamatta ja osa näistä olisi ollut ainutlaatuisia kokemuksia peruskoulunsa päättäneille nuorille. Myös nuorten tulevaisuuden kannalta oleellisia asioita on voinut jäädä toteuttamatta, kun esimerkiksi TET-harjoittelua ei ole voinut tehdä. Oppilaskuntien hallitusten toimintaa on estänyt se, että paikoin ei ole voitu kokoontua lainkaan kasvokkain. Etäkokoontumisia saatettiin myös järjestää tavallista vähemmän. Netin tuomia mahdollisuuksia kuitenkin hyödynnettiin toisinaan.

Tilaisuudessa kuultiin myös, miten eri puolilla Suomea on hallituksissa toimivat oppilaat ovat saaneet monipuolisia vastuita. Hallituksen jäsenet toimivat  tavallisten roolien (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri) lisäksi koulun Insta- ja FB-tilien päivittäjinä, yhteyshenkilöinä kunnan nuorisovaltuustoon, consiglierina, joka hoitaa yhteyksiä koulun ulkopuolelle tai että kouluilla on joka luokalla lupu eli luokan puheenjohtaja. Joissakin kouluissa oppilaat voivat osallistua erilaisiin tiimeihin kiinnostuksensa mukaan ja kun toteutetaan tapahtumia, niin perustetaan tapahtumatiimi.

Oppilaat ovat voineet vaikuttaa valinnaisaineiden tarjontaan, välituntitoimintaan, erilaisiin tapahtumiin siten, että kuunnellaan kaikkien oppilaiden mielipiteitä ja toteutetaan se, mistä eniten pidetään. Puheenvuoroissa toistettiin usein, että oppilaskunta muodostuu kaikista koulun oppilaista eikä vain hallitukseen valituista oppilaista.

Tapahtumassa ideoitiin, millaisia aiheita, tapahtumia tai muuta ensi syksynä voitaisiin järjestää kouluilla. Ryhmät pohtivat myös sitä, mitä poikkeusoloista ja pandemiasta voitaisiin oppia ja onko korona-ajassa ollut jotain sellaista, mikä voisi jatkua, kun palataan normaaliin koulunkäyntiin.

Ideoita toiminnaksi

  • Ysigaala
  • vesisota
  • köydenveto
  • kioskitoiminta
  • streemausta koronan jälkeenkin
  • välipalapiste
  • erilaiset turnaukset
  • etäopiskelun hyödyntäminen jatkossakin
  • classroomin (tai jonkun muun muun alustan) käytön jatkaminen
  • hyvien hygieniakäytäntöjen jatkaminen
  • disko
  • yhteistä toimintaa eri luokkien kanssa
  • koulujen väliset kisat
  • harrastemessut
  • paja- ja teemapäiviä
  • liikuntapäiviä
  • välitunnit voitaisiin välillä olla sisällä
  • luokkaretket
  • TET
  • juhlat

Seminaarin anti vielä kootusti

  1. Hyödynnetään lähiopetuksessakin etäopetuksen aikana käyttöönotetut uudet digitaaliset oppimisympäristöt, digiloikkia koko ajan eteen- ei taaksepäin.
  2. Hygieniakäytäntöjen jatkaminen on kaikkien etu: nyt kun on opittu, jatketaan uudella tiellä jatkossakin ja selätetään jokavuotiset flunssat.
  3. Nuorille on järjestettävä tilaisuuksia verkostoitua: omassa koulussa, kunta ja valtakunnan tasolla. Näin syntyy ja vahvistuu nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen kehä, jossa yhdessä rakennetaan dialogin kautta, tulevaisuuden yhteiskunnan demokraattista kivijalkaa.
  4. Kaikilla kouluasteilla yläkouluista yliopistoihin nousee esille menettämisen tunne: ysiluokka, penkkarit, fuksiaiset… Ainutlaatuinen nuoruusaika rakentuu monenlaisista yhteisöllisistä siirtymäriiteistä. Niiden puuttuminen jättää tyhjän kohdan, jota ei koronarajoitusten vuoksi ole päästy yhdessä täyttämään. Nuoret kaipaavat paluuta yhteisöihin, mukavaa yhteistä tekemistä ja toimijuutta. Nuoret haluavat rakentaa myönteistä ilmapiiriä ja vaikutetaan siten nuorten hyvinvointiin ruohonjuuritasoisella toiminnalla.

Toivottavasti oppilaskuntien valtakunnallinen, kunnallinen ja kaikenlainen yhteistyö voisi jatkua, vaikka etänä. Dialogissa on se voima: myös lapsen ja nuoren oikeus kuulla ja tulla kuulluksi.

#oppilaskunnatyhdessä

Lisätietoja:

Tiina Karhuvirta, Kehittämiskeskus Opinkirjo

tiina.karhuvirta[at]opinkirjo.fi

puh. 050 515 0017

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan