Kasku-työparimalli alustana oppilaslähtöiselle toiminnalle
Kasku-työparimalli on kahden ammattilaisen kumppanuutta kasvattajina. Opetus- ja nuorisoalan ammattilaiset toimivat yhdessä dialogisesti. Dialogisuus eli ymmärtävä keskustelu on tärkeä osa oppilasryhmän kanssa työskenneltäessä.
Ammattilaisten yhteistyö
Opettaja-nuorisotyöntekijä -työpari suunnittelee ja ohjaa sarjan tunteja, joiden aikana oppilaat saavat mahdollisuuden kehittää oman ryhmänsä hyvinvointia ajatuksiaan jakaen. Oppilaat pohtivat samalla hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja omaa vastuutaan ryhmän hyvinvointiin liittyen. Toteuttamistavat muodostuvat työparin valmiuksien ja ryhmän tarpeiden pohjalta.
Kasku-työparimalli on kehitetty kevyeksi ja joustavaksi rakenteeksi luokanvalvojan ja nuorisotyöntekijän yhdessä toimimiselle. Toiminta koostuu kolmesta yhden oppitunnin mittaisesta, koko ryhmän yhteisestä tunnista ja näiden suunnittelusta ja reflektoinnista. Työskentely alkaa työparin keskinäisellä tutustumisella, jossa jaetaan ajatuksia ja kokemuksia kasvatustyöstä. Kaikkiaan työaikaa Kaskun toteuttamiseen kuluu 7-10 tuntia.
7B:n oma koulupäivä
Savitaipalelainen Europaeuksen koulu toteutti Kasku-toimintamallin projektin yhteistyössä XAMK:in yhteisöpedagogiopiskelijoiden kanssa. Koulussa suunniteltiin ja toteutettiin joulukuussa 2022 oppilaiden toiveiden mukainen koulupäivä. Luokan ryhmäyttämisessä apuna ja työskentelyä ohjaamassa oli neljän yhteisöpedagogiopiskelijan ryhmä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:ista.
Oppilaat jaettiin työpareihin, jotka kukin saivat vastuulleen yhden oppitunnin suunnittelun kyseiselle päivälle. Päivän suunnitteluun käytettiin 3 oppituntia. Projekti huipentui oppilaiden toiveiden mukaan toteutettuun koulupäivään joulunalusviikolla.
Projektiin osallistuneista oppilaista 60% koki projektin lisänneen heidän luottamustaan siihen, että he voivat vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Luokan projektiin osallistuneista oppilaista 80% piti mukavana asiana koulun ulkopuolisten henkilöiden osallistumista suunnitteluoppitunteihin.
Osallistuneista oppilaista 90% haluaisi jatkossakin osallistua oman opetuksensa suunnitteluun.
Kokonaisuutena projektille ja itse suunnitellulle koulupäivälleen oppilaat antoivat kouluarvosanan 9.
Kokemuksemme Kaskusta olivat todella positiivisia, ja aiomme yhteistyössä 7B-luokan ja kuntamme etsivän nuorisotyön kanssa toteuttaa opetuksen suunnittelua tulevana keväänä ja ensi lukuvuonna. Yksittäisen koulupäivän suunnittelusta siirrymme pikkuhiljaa omatoimisen tutkimusprojektin sisällön suunnittelun kautta kokonaisen biologian kurssin toteutustapojen suunnitteluun. Oppilaiden osallistuminen ja osallisuuden tunteen lisääminen on opetussuunnitelman keskeinen osa, ja mielestämme Kasku-toimintamalli tarjoaa tähän todella hyvän työvälineen!
Kirjoittajat:
Heikki Korhonen, Hankekoordinaattori, Kehittämiskeskus Opinkirjo
Jarkko Lahdensalo tuntiopettaja ja 7B-luokan luokanvalvoja, Europaeuksen koulu, Savitaipale
Ohjemateriaali Kaskun toteuttamisen vaiheisiin