Planetaarisesti sivistynyt pitää huolta koko maapallosta
Sivistys on yhtäältä ihmisen omatoimista itsensä kehittämistä ja toisaalta hänen kasvuaan arvokkaana pidettyyn ihmisyyteen. Eurooppalaisessa sivistysajattelussa ihanteellisen ihmisen tunnusmerkkeinä pidetään yleisesti itsenäisyyttä, kriittisyyttä, moraalisuutta, yksilöllisyyttä, aktiivista kansalaisuutta ja kykyjen monipuolisuutta.
Moderni sivistysajattelu kehkeytyi Euroopassa 1700-luvun lopulla. Sivistys ymmärrettiin keinona, jonka avulla yhteiskunnat voisivat kehittyä nykyistä paremmiksi. Sivistyneet kansalaiset nähtiin kykeneväisinä vastuulliseen elämään sekä yhteiskunnan muuttamiseen nykyistä vapaammaksi, humaanimmaksi ja järkevämmäksi.
Sivistys on aina sidoksissa historiallisiin, kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin tilanteisiin. Siksi on kysyttävä tänä päivänä, miten ihmisten olisi kehitettävä itseään, jotta voisimme elää yhteisöinä vastuullisesti. Millainen on sivistynyt ihminen ja kuinka hän toimii? Vastauksen antaminen tähän kysymykseen on helpompaa, kun pohditaan, mitä sivistys ei ole.
Sivistymättömyyteen viittaa se, että kuudes sukupuuttoaalto pyyhkii yli maapallon, luonnonvarat hupenevat ja ilmasto lämpenee huomattavan nopeasti. Aikaisemmat viisi sukupuuttoaaltoa ovat olleet 443, 359, 251, 200 ja 65 miljoonaa vuotta sitten. Mistään tavanomaisesta, usein toistuvasta asiasta ei lajikadossa siis ole kyse. Luonnonvarojen osalta tilanne on niin ikään huomiota herättävä. Ihmiskunta on hyödyntänyt uusiutumattomia luonnonvaroja laajamittaisesti vasta teollistumisen ajan eli noin 200 vuotta. Silti jo vuoteen 2005 mennessä maapallolla oli otettu käyttöön lähes puolet tunnistetuista lyijy, kupari ja sinkkivarannoista, jotka ovat uusiutumattomia eli niitä ei tule planeetallemme lisää. Maapallon hopeavarannot puolestaan ovat noin 2,7–3,1 miljoonaa tonnia, joista 1,4–1,5 miljoonaa tonnia on jo käytössä. Myös nykyinen ilmastonmuutos herättää huolta, sillä nykyisestä ilmastonmuutoksesta kolme neljäsosaa on ihmisen aiheuttamaa, ja se etenee 5000 kertaa nopeammin kuin planeettamme tunnistetut aikaisemmat ilmastonmuutokset.
2000-luvun sivistysajattelussa on korostettu, että sivistynyt ihminen on valmis ottamaan osaa edellä mainittujen kaltaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen. Moraalinen sivistys on kuitenkin ymmärretty ihmiskeskeisesti siten, että sivistynyt ihminen kohtelee muita ihmisiä vastuullisesti. Ekologiset ongelmat ovat siis polttavia siitä syystä, että ne vaarantavat ihmisten hyvän elämän. Tämä oletus on ongelmallinen, koska myös ei-inhimillinen todellisuus on itsessään arvokasta.
Aikaisemman sivistysajattelun ihmiskeskeisyyden haasteeseen voidaan vastata planetaarisen sivistyksen idealla. Planetaarisuus viittaa ilmiöön, jossa inhimillisen ja ei-inhimillisen todellisuuden välinen raja ylittyy. Planetaarinen sivistys on kykyä itsenäiseen ajatteluun ja moraaliseen päätöksentekoon, monipuolista tieto- ja arvostelukykyä, kasvua yksilölliseksi persoonaksi kulttuurisessa viitekehyksessä, kykyä eettiseen kulttuureiden väliseen vuorovaikutukseen ja omien tarpeiden kultivoimista siten, ettei ihminen vaaranna ihmisten, eläinten, kasvien ja elottoman luonnon olemassaoloa.
Planetaariseen sivistykseen kuuluu valmius arvioida ihmisen toimintaa laajasta paikallisesta, ajallisesta ja ekosysteemisestä näkökulmasta. Sivistynyt ihminen ottaa siis huomioon inhimillisen toiminnan vaikutukset koko maapallon mittakaavassa. Hän myös arvioi, millainen maailma meiltä jää jälkeen tuleville sukupolville. Lisäksi hänen huolenpidon piirinsä sulkee sisäänsä inhimillisen ja ei-inhimillisen todellisuuden: ihmiset, eläimet, kasvit, ilmakehän ja maaperän sekä näiden muodostamat ekosysteemit.
Planetaarisen sivistyksen kanssa sopii hyvin yhteen suomalaisten kasvatustieteilijöiden ekologinen muotoilu Immanuel Kantin kategorisesta imperatiivista: ”meidän tulisi toimia niin, että kohtelemme luontoa aina ensi sijassa päämääränä sinänsä emmekä koskaan pelkästään välineenä”. Tämän periaatteen noudattaminen edellyttää planetaarista sivistystä.
Sivistyksen toteutumisen alueita ovat koulutus, työ, politiikka, vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa ja muu henkilökohtainen elämä. Vastuu inhimillistä ja ei-inhimillistä todellisuutta kohtaan edellyttää, että näillä alueilla voidaan tukea planetaarista sivistystä.
Kirjoittaja
Antti Moilanen on kasvatustieteen tohtori. Hän on kirjoittanut myös Opinkirjon julkaisun Luokkavaltuusto – Opas kouludemokratian kehittämiseen.
Liity mukaan keskusteluun
Tämä kirjoitus toimii keskustelunavauksena Opinkirjon tulevaisuuden kouluun liittyvän dialogisarjan ensimmäiseen dialogiin, jonka aiheena on tulevaisuuden koulun arvopohja. Millaisille arvoille haluamme perustaa tulevaisuuden koulun, millaisia arvoja halutaan edistää ja millaista tulevaisuutta niiden kautta rakentaa. Mitä pidämme hyvänä, tavoiteltavana ja arvokkaana?