Siirry sisältöön

Mitä uteliaisuus sinulle merkitsee?

Tutkimustyössä alalla kuin alalla tarvitaan sinnikkyyttä, pitkäjännitteisyyttä ja uteliaisuutta. Tutki-kokeile-kehitä-kilpailun kilpailun järjestäjät tiedustelivat oppilaidensa kilpailutöitä ohjanneilta opettajilta, mitä uteliaisuus heille merkitsee ja miten se näkyy heidän työssään.

”Tykkään siitä, kun saa tekosyyn kutsua työksi sitä, että opiskelee jotakin uutta.”

”Utelias ihminen on älyllisesti elossa”, sanoo matematiikanopettaja Ville Tilvis Helsingin matematiikkalukiosta. Hän kertoo arvostavansa tilanteita, joissa vastaan tulee jotakin uutta ja mielenkiintoista. Ja TuKoKe-töiden ohjaamisessa sitä onnekkaasti sattuu, kun esimerkiksi pitäisi löytää työn koeasetelmaan juuri oikea tilastollinen testi. ”Tykkään siitä, kun saa tekosyyn kutsua työksi sitä, että opiskelee jotakin uutta.”

Ville Tilviksellä on jo 15 vuoden kokemus opiskelijoiden tiedekilpailutöiden ohjaajana. TuKoKe haastatteli häntä viime keväänä opiskelijoiden töiden ohjaamisesta ja siitä, kuinka TuKoKe-työskentely hänen koulussaan on järjestetty.

Pia Ruuhi-Liimataisen luokan oppilaat esittelevät TuKoKe-töidensä aiheita.

”Uteliaisuus pitää elämän mielekkäänä”

Pia Ruuhi-Liimatainen on luokanopettaja Hankasalmelta ja Opinkirjon Keski-Suomen aluekoordinaattori. Hän kertoo, että uteliaisuus näkyy hänen työssään esimerkiksi luonto- ja ympäristöasioiden ihmettelynä yhdessä oppilaiden kanssa. Hän on myös jatkuvasti kouluttanut itseään työn ohessa.

”On paljon asioita, jotka kiinnostavat minua niin elämässä kuin tässä opettajan työssäkin. Uteliaisuus ja halu ottaa asioista selvää pitävät elämän mielekkäänä”, Pia Ruuhi-Liimatainen sanoo. TuKoKen haastattelussa Ruuhi-Liimatainen kertoo TuKoKe-työskentelystä 3.–4.-luokkalaisten kanssa.

Niklas Koppatz ohjaa oppilaidensa TuKoKe-työskentelyä.

”Jos lasta kannustaa sopivasti, hän toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja heittäytyy tutkimaan, kokeilemaan ja kehittämään”

Niklas Koppatzin mielestä uteliaisuus on melkein välttämättömyys opettajan työssä. Hän kertoo, että jo hänen 15-vuotisen uransa aikana niin opetusvälineet kuin opetusmenetelmät ja opettajan työn muotokin ovat muuttuneet.

”Muutostahdissa ja aallon harjalla pysyminen edellyttää sitä, että on motivoitunut tutustumaan uusiin juttuihin. Kaikkeen on hyvä tutustua, vaikka vain siksi, että tietää, mikä ei ole itseä varten.”

Vanhempana taas Koppatz näkee uteliaisuuden jokaisen ihmisen sisäänrakennettuna ominaisuutena.

”Pienellä lapsella uteliaisuus näyttäytyy loputtomana kysymysten tulvana – ja tarpeena rikkoa sääntöjä. Mutta varttuessaan lapsi oppii hillitsemään uteliaisuuttaan ja alkaa epäröidä. Jos lasta kannustaa sopivasti, hän toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja heittäytyy tutkimaan, kokeilemaan ja kehittämään. Pääsääntöisesti se tuottaa mielihyvää, ja luo rohkeutta tehdä jotain vastaavaa uudelleenkin”, Koppatz toteaa.

TuKoKe haastatteli Käpylän peruskoulussa opettajana toimivaa Niklas Koppatzia, joka on parhaillaan ohjaamassa kolmatta TuKoKe-työtään. Lue koko haastattelujuttu TuKoKen verkkosivustolta.

Kirsi Rehunen esikouluryhmänsä kanssa TuKoKen lopputapahtumassa.

”Utelias opettaja tuo rohkeasti esiin sen, mitä ei tiedä mutta haluaa oppia”

Kirsi Rehuselle uteliaisuus merkitsee rohkeutta kysyä ja ottaa selvää asioista. Utelias opettaja tuo rohkeasti esiin sen, mitä ei tiedä mutta haluaa oppia. Se antaa myös lapsille rohkeutta selvittää asioita, joita he eivät vielä tiedä. ”Kun kysymisen rohkeuden säilyttää, niin pystyy selviämään mistä vain!” Rehunen sanoo.

Kirsi Rehunen opettaa esikouluryhmää Taipalsaaren kirkonkylän koulussa. Hän toteuttaa joka vuosi oppilaidensa kanssa koko vuoden kestävän lasten kiinnostuksen kohteista lähtevän tutkimusprojektin, jossa ihmetellään, rakennellaan, kokeillaan, kehitellään ja ajatellaan yhdessä. Voit lukea lisää Kirsi Rehusen esikouluryhmän toiminnasta TuKoKen verkkosivulta. 

Mitä uteliaisuus merkitsee sinulle ja miten se näkyy omassa työssäsi?

Kirjoittaja

Eeva Mäkelä koordinoi Opinkirjossa Tutki-kokeile-kehitä-kilpailua eli TuKoKea.

Lue lisää TuKoKesta: tukoke.fi

 

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan