Siirry sisältöön

EUCYS-kilpailussa parasta olivat ihmiset

EU:n nuorten tiedekilpailun parasta antia olivat kanssakilpailijat sekä asiantuntevat tuomarit, kertovat Suomen edustajat Miro Keimiöniemi ja Adam Yousfi.

Keimiöniemi ja Yousfi voittivat keväällä Opinkirjon ja TEK:n järjestämän kotimaisen Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailun. Sen myötä he pääsivät edustamaan Suomea EUCYS-kilpailuun (European Union Contest for Young Scientists). Keimiöniemi tutki kilpailutyössään musiikintuotanto-ohjelmistojen hinnoitteluun vaikuttavia tekijöitä. Yousfi kehitti työssään uuden teoreettisesti toimivan syöpähoidon.

Keimiöniemen mukaan tapahtuman paras anti oli ehdottomasti kanssakilpailijoihin tutustuminen.

– Parasta olivat ne kaikki mielenkiintoiset keskustelut ja niistä saadut suhteet niin kilpailijoiden, tuomareiden ja muiden asiantuntijoiden tai -tuntemattomien kanssa, hän sanoo.

Yousfi koki antoisana oman projektinsa esittelyn osaavalle tuomaristolle. Tuomareina toimi 22 tutkijaa ja insinööriä.

– Pääsin keskustelemaan aidosti aiheesta ja sain ideoita jatkoon, hän kertoo.

Kilpailu oli kovatasoinen

EU:n tiedekilpailu EUCYS järjestettiin tänä vuonna Leidenissa Alankomaissa 13.–18.9. Tapahtuma toi yhteen 132 nuorta kuudeksi päiväksi. Nuoret olivat kotoisin 33 eri maasta, ja kukin edusti kotimaansa nuorta tiedekärkeä. Sekä Keimiöniemi että Yousfi pitivät kilpailun tasoa kovana.

– Töiden taso oli todella korkea ja kukin osallistuja oli oma unohtumaton persoonallisuutensa, mikä teki niin ständeillä kiertelystä kuin iltaohjelmastakin mielenkiintoista ja hauskaa, Keimiöniemi sanoo.

– EUCYS-työt olivat kaikki kansallista parhaimmistoaan. Töiden laatu oli erinomainen, Yousfi sanoo.

Tässä vielä vinkki tuleville Suomen edustajille tiedekilpailuun:

– Suurin osa haluaa tutustua uusin ihmisiin. Murra jää mahdollisimman nopeasti, niin saat enemmän aikaa nauttia upeasta seurasta, Keimiöniemi sanoo.

TuKoKen ilmoittautuminen on avattu

TuKoKen eli Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailun ilmoittautuminen on nyt auki. TuKoKen viime kevään finalilstitöihin ehtii vielä tutustua virtuaalisessa näyttelyssä, joka on avoinna TuKoKen verkkosivustolla syyskuun loppuun asti. (Sivuston yläpalkin valikosta kohdasta Lopputapahtuma 2022 pääset katsomaan eri kilpailusarjojen töitä.)

KUVA: Yllä oleva kuva on kilpailun avajaisista Hooglandse Kerk -tapahtumatilasta, joka oli aiemmin kirkko. Suomen lippua kantaa toinen Suomen edustajista, Miro Keimiöniemi.

Lue lisää EUCYS-kilpailusta TEK-verkkolehdestä.

 

 

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan