Siirry sisältöön

Puhutaan koulumatkojen liikenneturvallisuudesta -vanhempainiltamalli 

Suomen Vanhempainliitto ja Kehittämiskeskus Opinkirjo ovat luoneet yhteisen vanhempainiltamallin, jonka avulla kasvatusyhteisössä (koulu, oppilaitos) voidaan käynnistää keskustelu koulumatkojen liikenneturvallisuudesta.  

Vanhempainilta on suunnattu koulun kaikille vanhemmille ja henkilökunnalle. Keskusteluun on hyvä osallistaa koulun johto, kunta, opettajia, vanhempia ja tietenkin myös oppilaita. 

Vanhempainillan tavoitteena on käydä keskustelua koulumatkojen liikenneturvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Keskustelun voi hyvin laajentaa koulumatkojen turvallisuuteen yleisesti, jos koulussa tai kodeissa on noussut esiin huoli esimerkiksi koulumatkoilla tapahtuvasta kiusaamisesta.  

Vuosittainen Liikenneturvallisuusviikko keskittyy tänä vuonna erityisesti koulumatkan turvallisuuteen. Liikenneturvan sivustolla on monenlaisia materiaaleja ja hyviä opetusvinkkejä kouluille. Materiaalit ohjaavat huomiomaan kasvatuksen ikätasoisesti, monipuolisesti ja kautta vuoden toteutuvaksi.   

Tänä vuonna Suomen Vanhempainliitto ja Opinkirjo päättivät osallistua Liikenneturvallisuusviikon viettoon tuottamalla vanhempainiltoihin toimintamallin, jonka avulla lapset, nuoret vanhemmat ja koko kouluyhteisö voivat yhdessä pohtia omaan koulumatkaan ja koulukuljetuksiin liittyviä kysymyksiä.
Vanhempainliitto ja Opinkirjo jatkavat koulumatkateeman käsittelyä myös Lapsen oikeuksien viikolla 14.-20.11.. Silloin on teemana lapsen oikeus turvallisuuteen ja keskustelemme lahtelaisten oppilaiden kanssa koulumatkojen turvallisuudesta.
 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan