Siirry sisältöön

Syvemmin mukana Nuorten parlamentissa – ajatus politiikkaa ja vaikuttamista kohtaan muutoksessa

Demokratia toimii maamme tukevana perustana, mutta miten tämä ideologia saataisiin siirrettyä myös tulevien sukupolvien mieliin? Ja mikä edes saisi nuoret kiinnostumaan jostain niin sofistikoituneesta kuin politiikka? Blogitekstissään Kauklahden koulun oppilaat Noora Nygrén ja Caterina Kettunen kertovat näkemyksensä Nuorten parlamenttiin ja sen suunnitteluun osallistumisesta sekä demokratian ensimmäisistä makupaloista.

Miten kaksi yhdeksäsluokkalaista päätyivät suunnittelemaan Nuorten parlamenttia? Tiivistetysti sanottuna kirjoitimme kirjoitelman luokassamme tapahtuneista kasku-tunneista, ja meiltä kysyttiin olisimmeko kiinnostuneita liittymään Opinkirjon Nuorten aloiteryhmään, pienen mietinnän jälkeen lähdimme innoissamme mukaan vaikuttamaan. Aloiteryhmästä päädyimme auttamaan Nuorten parlamentin suunnittelussa, jotta esiin saataisiin myös nuorten näkemyksiä. Kaiken aloittaminen oli omanlaisensa ”kulttuurishokki”, sillä demokratian toiminnasta oli aikaisemmin keskusteltu korkeintaan historian ja yhteiskuntaopin tunneilla, ja valiokunnatkin kuulostivat tuntemattomilta. Uusi tieto oli kuitenkin houkuttelevaa, ja sai meidätkin kiinnostumaan lisää politiikasta. Pitäisikö siis yhä nuoremmille opettaa, miten yhteiskunta toimii käytännössä, jotta heidän mielipiteitään kuultaisiin lisää heitä koskevissa asioissa ja miksei muussakin?

Nuorten parlamentin suunnittelussa olimme jo syksystä 2021 lähtien mukana. Pääsimme vaikuttamaan paljon Nuorten parlamentin istuntopäivään muun muassa kokousten kautta. Meidän mielipiteitämme kysyttiin esimerkiksi siihen, mitkä aiheet nuoria voisi kiinnostaa ja mitä istuntopäivään kannattaisi sisältyä. Saimme osallistua myös Nuorten parlamentin tapahtuma-alustan testaamiseen ja sen arvioimiseen. Lisäksi meille annettiin mahdollisuus kuvata eduskunnan Instagramiin video, jossa infoamme Nuorten parlamentin päivästä ja siitä, mitä siellä tapahtuu. Nämä kaikki kokemukset olivat kiehtovia ja oli hienoa päästä oikeasti vaikuttamaan. Ne saivat myös ymmärtämään oman mielipiteensä tärkeyttä, kun mielipiteitämme arvostettiin ja kuunneltiin aidosti.

25.3.2022 Nuorten parlamentin vihdoin koittaessa ilma oli jännitystä täynnä. Noora toimi toimittajaoppilaana, jonka tehtäviin kuului päivän dokumentoiminen ja Caterina oppilasedustajana, joka esitti kyselytunnilla kysymyksen ministeriölle. Osallistuimme parlamenttiin samalla tavalla kuin muutkin nuoret. Aluksi päivä avattiin yhdessä Matti Vanhasen puheella. Valmistautumisen jälkeen toimittajaoppilaat osallistuivat lehdistötilaisuuteen, jossa he saivat kysyä vapaita kysymyksiä ja oppilasedustajat valiokuntatyöskentelyyn, jossa käsiteltiin kyseiseen valiokuntaan liittyviä aiheita sekä valiokunnan omaa kysymystä. Caterina oli ympäristövaliokunnassa, jonka kysymyksenä oli “Mitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi voidaan tehdä?” Siihen liittyen käytiin kiivasta keskustelua oppilaiden ja kansanedustajien välillä. Kiinnostavinta oli kuitenkin  meidän mielestämme seuraavaksi oleva suullinen kyselytunti, jossa ministereille esitettiin nuorten valmiiksi videoimia kysymyksiä. Niihin tuli todella hyviä vastauksia. Itse kysyimme translain tämänhetkisestä tilanteesta ja saimme laajan vastauksen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkiselta. Päivän lopuksi oli vielä kansanedustajien ja oppilaiden keskustelut vaalipiireittäin. Me osallistuimme Uudenmaan vaalipiirin keskusteluun ja siellä kysyttiin monipuolisia kysymyksiä liittyen Uudestamaasta koko Suomeen. Päivä oli täynnä jännitystä ja oppimista. Eläisimme mielellämme kokemuksen uudestaan läpi, jos saisimme siihen tilaisuuden.

Kaikesta kokemastamme on jäänyt myös runsaasti tietoja ja taitoja käteen. Arviointien ansiosta opimme katsomaan asioita kriittisesti, ja muutenkin miettimään niitä muiden ihmisten näkökulmista. Tiedonetsintä valiokuntia varten auttoi katsomaan luotettavia lähteitä, ja myös laajat valmistautumismateriaalit saivat meidät keskittymään tärkeimpiin asioihin eli testiin tulivat melkein koko yläasteen ajalta opitut taustatyötaidot. Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä opimme politiikasta, ja miten me itse voimme vaikuttaa yhteiskunnassa. Uusi maailma tuntui aluksi kuin kylmältä suihkulta, mutta nykyään olemme käyneet yhdessä seuraamassa eduskunnan täysistuntoja ja kyselytunteja mielenkiinnon vuoksi.

Näkemyksemme politiikkaa ja vaikuttamista kohtaan on muuttunut suuresti. Olemme saaneet laajemman käsityksen siitä, miten politiikka toimii ja vaikuttaminen tapahtuu. Olemme huomanneet, että kannattaa olla erityisen aktiivinen esimerkiksi kouluissa, koska silloin voi päästä harjoittelemaan vaikuttamista pienemmässä mittakaavassa. Voi päästä kysymään päättäjiltä tärkeitä kysymyksiä ja haastaa heidän näkemyksiään. Oman mielipiteen esille tuominen on hyvin tärkeää. Tällaisia vaikuttamisen tapoja me opimme työskentelyn aikana. Politiikan toteutumisesta emme tienneet kauhean paljoa etukäteen. Esimerkiksi valiokuntien toiminta ei ollut meille oikeastaan yhtään tuttua emmekä aluksi ymmärtäneet, mitä siellä tapahtuu. Nuorten parlamentin kautta olemme oppineet senkin. Valiokunnissa kansanedustajat käsittelevät kyseisen valiokunnan erityislaueeseen kuuluvia lakiesityksiä. Koemme vaikuttamisesta ja politiikasta oppimisen olleen erittäin hyödyllistä tulevaisuutta varten. Tämän ansiosta ajattelemme meillä olevan hyvät lähtökohdat yhteiskunnassa vaikuttamiseen, mikä on tietysti tärkeää.

Olisiko kuitenkin asioita, jotka olisimme tehneet toisin? Ensisijaisesti on vaikea kuvitella, miten kaikki olisi toteutunut paremmin, mutta omalta osaltaan olisi voinut jännittää vähän vähemmän ja miettiä etukäteen lisää kysymyksiä, joita kysyä päättäjiltä tässä ainutlaatuisessa tilaisuudessa. Jonkin verran kritiikkiä on kuulunut myös siitä, ettei paikan päälle eduskuntatalolle päässyt, mutta meidän mielestämme tärkein sisältö eli keskustelut sekä suullinen kyselytunti toimivat moitteettomasti ilman eduskuntatalon tuomaa karismaa. Etätilaisuuksissa kysymyksiin pystyttiin kuitenkin valmistautumaan, eikä niitä valikoitu erityisen demokraattisesti keskustelukentästä, jonka takia polttaviin kysymyksiin ei välttämättä vastattu. Joka tapauksessa vaikka omaan kysymykseen ei saanutkaan vastausta, opimme muiden oppilaiden saamista vastauksista. Toisena ongelmana toimi suuret ryhmät, esimerkiksi lehdistötilaisuudessa sekä vaalipiiri keskustelussa, jolloin omaa ääntä oli vaikea saada kuuluviin. Myöhemmin mietittynä olisimme mieluummin toimineet pienemmissä ryhmissä, jolloin keskustelu olisi voinut myös syventyä. Näitä paria epäkohtaa lukuunottamatta päivä oli meille ehdottoman tärkeä ja sujui hyvin.

Kokonaisuudessaan koko Nuorten parlamentti oli suunnittelusta osallistumiseen aivan mahtava kokemus, jossa kiinnostuksemme yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen nousi suuresti. Huomasimme, että kun nuoret saavat tietoa ja mahdollisuuksia, he kiinnostuvat myös vaikuttamisesta, ja näin ollen yhteiskunta toimii.

Teksti:

Kauklahden koulun oppilaat Noora Nygrén ja Caterina Kettunen

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan