Tulevaisuuden toivot
Hyvän toveruuden kilpa syntyi 1954. Suomalainen yhteiskunta oli silloin lähdössä nousukiitoon raskaiden sotavuosien ja niitä seuranneiden sotakorvausvuosien jälkeen. Kilvan tunnustuksina jaetaan Hymy-veistoksia.
Toivo oli 1950-luvun alun sana: Toivo valoisasta huomisesta, joka oli saavutettavissa hyveellisen elämän kautta. Toivo voisi olla myös Hymy-kilvan hyve rehdin, reippaan ja rehellisen rinnalla. Toiveikas.
Ensin oli poika. Se syntyi luonnoksena kuvanveistäjä Heikki Niemisen ravintolakuittiin. Hymypoika-veistoksesta tuli osa suomalaista kulttuurihistoriaa. Se tuli merkitsemään vuosikymmenten aikana paitsi eräänlaista teesiä, myös antiteesiä: Se, mikä ei ole hymypojan toimintaa, on jotain rikkoutuvaa, häpeällistä, tuomittavaa.
Sitten tuli tyttö. Vuosi pojan jälkeen Opintorahastoyhdistysten Tuen Pentti Vilppula kirjoitti päätoimittajille ”mieluisa tehtäväni on ilmoittaa, että on tullut tyttö”. Vilppulan kertoman mukaan oli vaadittu, että jos on poika, on oltava tyttökin.
Tyttöön voisi pysähtyä hetkeksi. Sen syntyhetkellä Hymy lakkasi olemasta vain veistos: se sai sukupuolen. Hyveet eivät muuttuneet. Veistos oli luokkatovereiden arvostuksen osoitus rehdille, reippaalle ja rehelliselle. Mukaan astuivat kuitenkin sosiaalinen sukupuoli ja saajaan liittyneet rooliodotukset: tytöiltä vaadittiin lisäksi kuuliaisuutta ja kiltteyttä, vaikkei näitä koskaan kirjoitettu veistoksen myöntämisen ehtoina. Ei kirjoitettu, eikä kirjoiteta. Mutta me ihmiset.
Hymyt ovat eläneet nyt jo liki 70 vuotta keskuudessamme. Hyveet, joita niihin heijastamme, ovat samat kuin alussa: luotettavuus, rehellisyys, ystävällisyys, muiden huomioiminen. Tänä vuonna 2022 esittelemme uuden veistoksen. Koska me ihmiset.
Hymy syntyi jo vuoden 2021 puolella Jarmo Vellosen pilkkeestä silmäkulmassa, sittemmin muovautui veistokseksi. Hymyn voi saada luokkatovereidensa arvostama lapsi, joka on luotettava, ystävällinen, rehellinen ja toiset huomioiva. Muuta ei kirjoiteta. Paitsi toivo.
Minna Riikka Järvinen