Kasku – tapa parantaa luokan vuorovaikutusta
Kysyin kerran oppilaalta, onko yläkoulu tuntunut mukavalta. ”On. Mutta kellään aikuisella ei ole ollut aikaa kysyä miten mun loma meni”, vastasi oppilas.
On totta, että koulumaailma on hektinen ja usein varsinkin hyppy alakoulusta yläkoulun aineenopetusjärjestelmään on suuri. Nythän oppilaalla on luokanopen sijasta luokanvalvoja, ihminen, joka saattaa jäädä osin tuntemattomaksi pelkästään syystä että kohtaaminen ei olekaan enää päivittäistä. Oma luokanvalvojahan voi tavata luokkaansa vain muutamia tunteja viikossa opettaessaan, jos sitäkään. Luokanvalvojan tunnit, tai vartit, ovat usein varattu koulun käytännön asioiden tiedottamiseen, ei kuulumisten vaihtoon.
Minä pidin Kaskun ideasta nimenomaisesti yläkouluja ajatellen. Vilpitön vuorovaikutus aikuisen ja nuoren välillä on mielestäni tie myös hyvään oppimiseen. Meidän koulullamme Kasku-tunti toteutettiin kolme kertaa samalle ryhmälle ja pääpaino tunneissa olikin yhteinen vuorovaikutuksellisuus ja sitä kautta myös oppilaiden keskeisen luokkahengen parantaminen. Vaikka luokassa ei kiusaamista ollut, oppilaat kokivat luokan jaottuneen kuppikuntiin. Ja kuppikuntien välillä ei vuorovaikutusta juurikaan ollut.
Halusimme aikuisina mahdollistaa oppilaille tuntien alkuun hetken, jossa jokainen saa halutessaan suun vuoron, mahdollisuuden vuoropuheluun aikuisten sekä omien luokkalaisten kanssa. Sillä tiesimme ryhmän heterogeenisyyden, sen, että ryhmässä on äänekkäitä mutta myös todella hiljaisia nuoria, halusimme kaikkien saavan äänensä kuuluviin. Niinpä harjoitukset rakennettiinkin yksinkertaisiksi ja keskustelua herättäviksi, positiivisessa hengessä tietysti.
Ensimmäinen tunti herätti oppilaissa kysymyksiä: ”Miksi me ollaan täällä?”, ”Miksi me tehdään tätä?”, ”Eikö meidän tarvi opiskella?”, ja muutaman ”Ihan turhaa, just joo”:n. Kokonaisuudessaan oppilaista paistoi kuitenkin uteliaisuus uutta kohtaan ja tekemiseen heittäydyttiinkin heti. Seuraavat kaksi Kasku-tuntia olivatkin jo odotettuja.
Aikuisen silmiin Kasku-tunnit näyttäytyivät onnistuneena kokonaisuutena, jossa positiivinen fiilis kantoi alusta loppuun saakka ja jossa jokaisella oli tilaa ja mahdollisuus osallistua keskusteluun.
Juttelin osan oppilaista kanssa Kasku-tuntien tuomista tunnelmista muutama kuukausi viimeisen tunnin jälkeen. Kaikki sanoivat yhteisen tekemisen olleen mukavaa vaihtelua koulupäiviin ja että Kasku-hetket olivat olleet sopivan pituisia (75 min). Oppilaat myös mainitsivat, että oli kiva kuulla toisten oppilaiden mielipiteitä, niidenkin joiden kanssa ei muuten yhdessä aikaa vietettykään. Erityisesti juttelu luokkakavereiden kanssa oltiin koettu mielekkääksi.
Myös tekemisen helppous, yksinkertaiset harjoitteet ja että turhien asioiden miettiminen unohtui, mainittiin. Osa koki ryhmähengen parantuneen hieman. Yksinkertaisesti – oli kivaa!
Loppusanoma oli jokaisella oppilaalla sama, olisi kiva, jos yhdessä luokkana tehtäisiin jotain säännöllisestikin.
Paitsi hyvä ilmapiiri luokassa, myös aikuisen kohtaaminen ilman arvioinnin pelkoa on nuorelle koulumaailmassa tärkeää. Aikuisen läsnäolo myös antaa turvaa ryhmälle. Kasku-tunnit vastasivat tähän tarpeeseen, mutta vain hetkittäin. Kyseessähän oli vain projektiluonteinen juttu. Aikuisen nälkä ei nuorilta kuitenkaan lopu, päinvastoin, ja tähän tarpeeseen pitäisikin reagoida matalan kynnyksen päivittäisellä tarjonnalla. Mahdollisuus vilpittömään vuorovaikutukseen turvallisen aikuisen kanssa tulisikin tarjota paikassa missä nuoret aikansa viettää – koulussa.
Mari
Koulunkäynninohjaaja, Sosionomi-opiskelija, Kasku-ohjaaja