Kestävän kehityksen kasvatuksen ja kansalaiskasvatuksen rajapinnoilla
Joulukuussa järjestettävillä Kasvatustieteen päivillä on Antti Moilasen (ja Tiinan) teemaryhmä
Kestävän kehityksen kasvatuksen päämääränä on kansalaiskasvatuksen tavoin kehittää oppilaiden kykyä ottaa osaa yhteiskuntaan, tehdä yhteistyötä muiden ihmisten kanssa, tunnistaa ja ratkaista poliittisia ristiriitoja sekä arvioida erilaisia vaatimuksia kriittisesti yhteishyvän näkökulmasta (Haan ym. 2008; Künzli-David 2012; Rauch & Steiner 2012). Kansalaiskasvatuksen perinteeseen on integroitu kestävään kehitykseen liittyviä ideoita kuten vaatimus globaalien yhteiskunnallisten ongelmien analyysistä ja positiivisten tulevaisuusskenaarioiden kehittämisestä (Detjen 2014; Klafki 2007; Reinhard 2015). Kestävän kehityksen didaktiikassa on kehitetty pitkälle teoriaa siitä, millaisia valmiuksia tarvitaan kestävän kehityksen edistämisessä. Kansalaiskasvatuksen teoriassa kysymykset oppilaiden osallistumisesta, yhteiskunnallisesta ymmärryksestä ja kriittisestä poliittisesta ajattelusta ovat saaneet enemmän huomiota.
Teemaryhmässä pohditaan, mitä kansalaiskasvatuksen perinne ja kestävän kehityksen kasvatus voivat antaa toisilleen. Pohdimme teemaryhmässä esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:
- miten kansalaiskasvatuksen teoriat auttavat mallintamaan oppilaiden kasvatusta aktiivisiksi kansalaisiksi?
- kuinka koulusta voidaan rakentaa oppilaiden toimijuutta ja osallistumista tukeva demokraattinen yhteisö?
- millaisia kansalaiskasvatuksen menetelmiä on mahdollista hyödyntää kestävän kehityksen edistämisessä?
- millaista laajempaa yhteiskunnallista ymmärrystä ja arvostelukykyä kestävän kehityksen edistämisessä tarvitaan?
- kuinka kestävän kehityksen teema tulee huomioida kansalaiskasvatuksen tavoitteissa ja sisällöissä?
- mikä on emansipatorisen ja kriittisen pedagogiikan rooli kestävän tulevaisuuden rakentamisessa?
Käytännön toimijoiden ja tutkijoiden vuoropuhelun mahdollistaminen ulottaa teoreettisen ymmärryksen käytännön pilottien ja kokeilujen viitekehyksiksi.