Siirry sisältöön

Opinkirjo jälleen osana Osallisuuden osaamiskeskusta

Nuorten Akatemia, Kehittämiskeskus Opinkirjo,Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ja Koordinaatti muodostavat yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön vuosille 2020–2023 asettaman nuorisoalan osaamiskeskuksen. 

Osallisuuden osaamiskeskuksena  tehtävämme on edistää nuorten yhteiskunnallista osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia valtakunnallisesti, uudistaa ja tehdä tunnetuksi digitaalisia välineitä nuorten vaikuttamisen väylinä sekä edelleen kehittää nuorten osallisuuden laatukriteereitä ja vakiinnuttaa niiden käyttöä. Tarkoituksenamme on lisätä johtavien viranhaltijoiden osaamista ja valmiuksia nuorten osallisuuden edistämiseen poikkihallinnollisesti. Tavoitteena on toimintakulttuurin muutos kohti nuorten osallisuutta tukevaa kehittämistä ja päätöksentekoa eri toimialoilla.

Nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen valtakunnallisesti 

Osallisuuden osaamiskeskuksen toiminnassa järjestetään prosessikoulutuksia sekä yhteiskehittämistyöpajoja, joissa luodaan yhteistä ymmärrystä osallisuustyön pohjaksi sekä konkreettisia suunnitelmia osallisuuden edistämiseksiKoulutukset ja työpajat on suunnattu johtaville viranomaisille valtiolla, maakunnissa sekä kunnissa yhdessä nuorten kanssa ja niitä voidaan räätälöidä tarpeen mukaan. Koulutuksissa tutustutaan osallisuuden eri osa-alueisiin ja ilmenemismuotoihin (mm. edustuksellinen ja toiminnallinen) sekä pohditaan käytännönläheisiä toimia ja työkaluja nuorten osallisuuden vahvistamiseksi niin omassa työssä kuin laajemmin organisaation ja toimintaympäristön kehittämisessä. Toimintaan osallistumisen myötä syntyy vahvempi ymmärrys nuorten osallisuuden merkityksestä erityisesti huomioiden muita heikommassa asemassa olevat nuoret.
(Tästä osa-alueesta vastaa Nuorten Akatemia.) 

Tarjoamme myös nuorille mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa omaan lähiympäristöönsä kokoamalla nuorten ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin sekä viemällä ne päättäjille. Nuorille järjestetään yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa työpajoja, joissa he pääsevät miettimään, mihin he haluavat vaikuttaa lähiympäristöissään tai yhteiskunnassa ja ideoimaan näihin ratkaisuehdotuksia.
(Tästä osa-alueesta vastaa Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto.)

Digitaalisten välineiden uudistaminen ja tunnetuiksi tekeminen nuorten vaikuttamisen väylinä 

Osallisuuden osaamiskeskuksen toiminnassa kehitetään nuortenideat.fi-palvelua ja tehdään sitä tunnetuksi viranomaisille, järjestöille ja muille palvelun kohderyhmille. Palvelua arvioidaan ja kehitetään suunnitelmallisesti, osallistaen myös palvelua käyttävät organisaatiot ja nuoret. Tavoitteena on tarjota digitaalinen osallisuuden ja vaikuttamisen väline nuorten ja organisaatioiden käyttöön ja tavoittaa laaja käyttäjäjoukko paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Palvelun tavoitteena on olla nuorille helppokäyttöinen ja kiinnostava niin, että se on uudistuva ja sen prosessit ovat nuorille avoimia ja läpinäkyviä. Tarkoituksena on, että palvelun käyttäjäryhmät kokevat se hyödyllisiksi ja sitä käytetään myös kouluissa ja nuorisopalveluissa demokratiakasvatuksen välineenä. 
(Tästä osa-alueesta vastaa Koordinaatti.) 

Nuorten osallisuuden laatukriteerien edelleen kehittäminen ja tunnetuksi tekeminen 

Osallisuuden osaamiskeskus on laatinut yhteistyössä nuorten, järjestöjen ja kuntien kanssa nuorten osallisuuden laatukriteerit, jotka on julkaistuosoitteessa nuoretjaosallisuus.fi. Sivustolta löytyvät myös laatukriteereihin pohjautuva itsearviointityökalu kuntien viranhaltijoiden työn tueksi sekä osaamiskeskuksen ensimmäisen toimintakauden päätteeksi valmistunut Nuorten osallisuudesta elinvoimaa – Vinkkejä ja kokemuksia osallisuuden edistämiseen kunnissa julkaisu. Laatukriteerien käyttö pyritään vakiinnuttamaan kunnalliseen päätöksentekoon sekä laajentamaan koko julkishallintoon kehittämällä työkalua edelleen ja seuraamalla käyttöönoton etenemistä.
(Tästä osa-alueesta vastaa Kehittämiskeskus Opinkirjo.)

Osallisuuden osaamiskeskuksen tehtäviin kuuluu myös valtioneuvoston nuorisopoliittista ohjelmaa (VANUPO) toteuttavien ministeriöiden tukeminen nuorten osallisuuden lisäämiseksi.

Kirjoittanut Johanna Teerijoki, Nuorten Akatemia

Lisätietoa:
Erityisasiantuntija Marjo Kenttälä
Osallisuuden osaamiskeskus/Opinkirjo
etunimi.sukunimi@opinkirjo.fi
p. 050 532 1102

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan