Siirry sisältöön

Nuoret pohtivat isoja yhteiskunnallisia asioita

 

Poikkeuksellinen kevät viruksineen ja etäopiskeluineen aiheutti moni muutoksia ja mullistuksia. Kevään huipputapahtuma Nuorten parlamentti peruttiin. Eduskuntaan eivät päässeet nuoret eivätkä opettajat, vaikka kaikki oli valmiina, kysymykset toimitettu ja matkat varattu. Tapaamiset, opetus ja osin harrastukset siirtyivät verkkoon. Samalla kokeilimme lähes kaikkia mahdollisia maksullisia ja maksuttomia alustoja.

Nuorten parlamentti -tapahtuman osalta jouduttiin toteamaan heti, että tapahtumaa ei voida toteuttaa verkossa. Tilaisuuksia järjestetään valiokuntaistuntoineen ja poliitikko nonstopeineen samanaikaisesti useita. Aamupäivän aikana on yli kymmenen yksittäistä tilaisuutta yli viidensadalle henkilölle.

Päätimme kuitenkin julkistaa entiseen tapaan kaikki saapuneet kysymykset, edustavathan ne tärkeää puheenvuoroa siitä, mitkä asiat nuorten mielestä ovat ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja, joihin poliitikkojen olisi syytä kiinnittää huomiota.  Kysymykset koottiin laajemmiksi kokonaisuuksiksi sisällön mukaan. Nuorten kysymyksille näyttää olevan tyypillistä se, että ne eivät välttämättä kohdennu yhden ministeriön toimialueeseen, vaan mielenkiintoisia ja merkittäviä ilmiöitä tarkastellaan useasta eri näkökulmasta.

Eniten kysymyksiä kohdennettiin opetusministeri Li Anderssonille. Myös ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun johtamien ministeriöiden aihealueet olivat suosittuja nuorten kysymyksissä. Nuorten parlamenttiin saapuneet kysymykset ovat oivallinen mittari siitä, mitkä asiat nuoret itse kokevat merkityksellisiksi nuorten asioiksi.

Istunnon päiväjärjestykseen vaikuttava äänestys toteutettiin alkuvuodesta ennen virustilanteen eskaloitumista. Äänestyksessä suosituimmat kysymykset olivat kuukautissuojien arvonlisäveroprosentin alentaminen Suomessa, velkaantumisen vähentäminen, toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, nuorten työllistymisen helpottaminen ja naisten ja miesten palkkaerot.

Vuoden 2020 Nuorten parlamentti -istunnossa olisi haluttu kysyä valtioneuvostolta useita verotukseen liittyvä kysymyksiä.  Nuoret haluaisivat verotuksella ohjata kuluttajien ja tuottajien käyttäytymistä suosimaan ilmastonmuutosta ehkäiseviä tuotteita. Ilmastonmuutoksen hillintä oli tärkeässä asemassa kysymyksissä, vaikka oppilasedustajat saattoivat paneutua ilmastonmuutosaiheeseen valiokunnissa. Nuoret olivat uteliaita ylipäätään hallituksen toimista Suomessa ja hallituksen ajatuksista myös globaalilla tasolla tehtävästä ilmastotyöstä kuten pikamuotiin liittyvistä useista ongelmista.

Mielenterveyden hoitoon varattavien resurssien riittävyydestä oli poikkeuksellisen runsaasti kysymyksiä. sama resurssien riittävyys pohditutti  lasten ja nuorten koulutuksen ja opetuksen laadukkuuteen littyen.  Nuorten kelvollisten elinolosuhteiden edistäminen eri puolilla Suomea samoin kuin opintotukijärjestelmän riittävän tason ylläpitäminen pohditutti nuoria.

Pintaraapaisullakin voi todeta, että valistuneiden nuorten näkemykset heille merkittävistä asioista ovat varsin moniulotteiset.

Järjestimme yhden vapaamuotoisen kouluajan jälkeen toteutuneen etätapaamisen istuntoon ilmoittautuneiden koulujen kanssa. Tapaamiseen osallistuneet nuoret totesivat, että koronan alle on jäänyt monia tärkeitä asioita. Odotetut ja valmistellut luokkaretket jäivät toteutumatta, harrastukset muuttivat muotoaan, eikä koulun omia perinteisiä ysiluokkalaisten juhlia ehkä pystytä järjestämään.

Nuoret ehdottivat tapaamisessamme, että Nuorten parlamentti järjestäisi vapaamuotoisia etäyhteyksin toteutettavia keskustelutilaisuuksia eri puolueiden poliitikkojen kanssa. Vuorovaikutteiset dialogit tukisivat nuorten kiinnostusta ja  halua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen.

Kurkkaa oheisesta linkistä Nuorten parlamentti 2020 -materiaalit.

 

Valmistautuminen Nuorten parlamentin istuntoon

 

Teksti: Tiina Karhuvirta, joka toimii Kehittämiskeskus Opinkirjossa erityisasiantuntijana osallisuus- ja demokratiakasvatuksen alalla

Kuva: Alexas_Fotos Pixabaystä

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan