Siirry sisältöön

Lukuvuosi käyntiin hyvällä draivilla – yhdessä vaikuttaen!

Kouluympäristön liikenneturvallisuus huolettaa? Kouluruokalan viihtyisyyttä tulisi parantaa? Uusia ideoita välituntitoimintaan? Mitäpä jo oppilaskunnat ja vanhempaintoimijat taklaisivat yhteisöllisellä kehittämisellä kouluhyvinvointiin liittyviä haasteita?

 

Oppilaskunta on oppilaiden virallinen lakiin ja opetussuunnitelmaan perustuva vaikuttamisväylä. Oppilaskunnan on lain mukaan saatava vaikuttaa oppilaita koskeviin asioihin, erilaisiin suunnitelmiin ja vaikkapa koulun sääntöihin. Oppilaskunta on kokonaisuudessaan koulun kaikki oppilaat ja sen voi muodostaa myös useamman koulun oppilaat yhdessä. Luokilta valitaan luottamusoppilaat oppilaskunnan hallitukseen. Hallitus ei kuitenkaan toivottavasti toimi erillään, vaan hallituksessa käsiteltävät asiat liikkuvat hallituksen, koulun oppilaiden ja opettajien välillä avoimesti. Tavoite on, että kaikki oppilaat koulussa tietävät, miten he voivat vaikuttaa haluamiinsa asioihin.

 

Oppilaskunta tutuksi vanhemmille

Oppilaskuntatoiminnan tavoitteet ja sisällöt eivät ole välttämättä kaikille vanhemmille tuttuja. Vanhempainyhdistys voi vinkata rehtorille, että syksyn ensimmäiseen vanhempainiltaan kannattaa ottaa mukaan myös oppilaskunnan toiminnan esittely ohjaavan opettajan toimesta. Sekä vanhempainyhdistyksen että oppilaskunnan kokoonpano ja toimintasuunnitelmat tulisi olla esillä myös koulun sähköisissä viestimissä. Oppilaskunnan ja vanhempainyhdistyksen toimintaa voi tehdä tutuksi myös vaikkapa koulun verkkosivuille tuotetuilla videoklipeillä, joiden tekemisessä oppilaat voivat olla keskeisessä roolissa. Videoiden valmistelun voi linkittää suoraan useampaankin oppiaineeseen ja osaksi laaja-alaisten taitojen harjoittelua.

 

Avain on yhteistyö 

Vanhempainliiton tuoreen jäsenkyselyn mukaan yli 70% vanhempainyhdistyksistä tekee jo jonkinasteista yhteistyötä oppilaskunnan kanssa. Vanhempaintoimijat suunnittelevat ja toteuttavat erilaisia tapahtumia, retkiä ja juhlia yhdessä oppilaiden kanssa. Yhteistyötä tehdään koulutilojen ja pihojen viihtyisyyden parantamisessa, kerho- ja välituntitoiminnan suunnittelussa sekä kouluruokailun kehittämisessä. Vanhemmat ovat vahvasti mukana tapahtumien ja hankintojen rahoituksessa. Lapset ja nuoret ovat innostuneita ja motivoituneita vaikuttamaan omaan ympäristöönsä, kunhan aikuiset antavat siihen mahdollisuuden ja tukevat heitä.

Vanhempainyhdistys voi viedä aktiivisesti eteenpäin oppilaskunnan kehittämisideoita. Yhä useammissa kouluissa vanhempainyhdistys on mukana koulun toimintasuunnitelman valmistelussa, näin vanhempien ja oppilaiden ääni tulee kuuluviin ja kouluvuoden varrelle voidaan suunnitella konkreettiset yhteiset tapahtumat ja kehittämistoimet. Aina kehittämisideoita ei voida toteuttaa heti, mutta on tärkeää, että kaikkiin kehittämisideoihin reagoidaan ja kerrotaan myös syy, jos niitä ei voida viedä eteenpäin.

Mikäli oppilaskunnassa viriää halu vaikuttaa sellaisiin asioihin, jotka eivät ole koulun rehtorin päätettävissä, voivat oppilaat ja vanhemmat yhdessä lähteä vaikuttamaan kunnan sisällä. Vaikuttaminen lähiyhteisöön tai paikallisesti kuntapäätöksentekoon on nykyisen opetussuunnitelman mukaista toimintaa. Ei vain harjoitella vaikuttamista vaan tehdään oikeita asioita esimerkiksi turvallisten liikennejärjestelyjen toteuttamiseksi lasten elinpiirissä.

 

Toimintavinkkejä

Vanhempainyhdistystoiminnalla ja oppilaskunnalla on paljon yhteistä. Molemmat työskentelevät osallisuuden, yhteisöllisyyden ja kouluhyvinvoinnin edistämiseksi. Sekä vanhempien että oppilaiden edustus on mukana myös koulun yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässäjossa yhteisellä, systemaattisella työllä voidaan tehdä konkreettisia asioita esimerkiksi koulukiusaamisen vähentämiseksi.

Oppilaskunnan jäsenet ovat ylpeitä omasta toiminnastaan, ja mielellään kertovat aikaansaannoksistaan. Oppilaskunnan järjestämät tapahtumat, talent-kisat tai ruokahävikin pienentämistempaus näkyvät toivottavasti vanhemmille. Voisivatko oppilaskunnan aktiivioppilaat olla mukana suunnittelemassa popup-koulua, jossa oppilaat ja vanhemmat yhdessä opettaisivat kiinnostavia asioita toisille?

Vanhempainyhdistys voi yhdessä oppilaskunnan kanssa tehdä aloitteen koulun ruokaraadista, jonka tehtävänä on vaikuttaa ruokailutapahtumaan kokonaisuudessaan, ruokailutilan viihtyisyyteen sekä koulun välipalatarjontaan.

Lapset ja nuoret vasta opettelevat monia kansalaisvaikuttamisen taitoja, jotka aikuisille ovat jo tuttuja. Mitä enemmän oppilaskunta ja vanhempaintoimijat tekevät yhteistyötä, sitä paremmin lapset ja nuoret oppivat tuntemaan vanhempaintoimintaa ja vapaaehtoistyötä. Kun vanhemmat näkyvät koulun arjessa, he rohkaisevat esimerkillään myös lapsia tekemään ja vaikuttamaan.

 

www.omaoppilaskunta.fi

FB-ryhmä oppilaskunnat ja osallisuus.

Kirjoittajat

Anri Leveelahti, järjestötoiminnan asiantuntija, Suomen Vanhempainliitto. Anri työskentelee vanhempaintoiminnan ja järjestötoiminnan kehittämisen parissa.

Tiina Karhuvirta, erityisasiantuntija, Kehittämiskeskus Opinkirjo. Tiina kehittää työkseen lasten ja nuorten osallisuus- ja demokratiakasvatukseen liittyviä toimintoja.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan