Siirry sisältöön

Nuorten parlamentti starttaa jälleen

Keväällä maaliskuun 27. päivänä järjestetään Nuorten parlamentin istunto jo 12:nnen kerran.

Nuorten parlamentin parlamenttikerhoissa tutustutaan ajankohtaisten aiheiden kautta yhteiskuntaan sekä siihen, miten nuoret voivat vaikuttaa ja osallistua. Nuorten parlamentti huipentuu joka toinen vuosi eduskunnassa järjestettävään täysistuntoon.  Lisätietoja.

Päivään valmistaudutaan kouluissa koulun valitsemalla tavalla mieluiten kerhotoimintana. Nuorten parlamentti -kerhoille on julkaistu toimintaideoita, joita löytyy Opinkirjon sivuilta kohdasta Materiaalit https://opinkirjo.fi/materiaalit/. Toimintavuoden aikana tulemme toteuttamaan pilottikerhon turkulaisen koulun kanssa. Pilottina toteutetut kerhotunnit julkaistaan lähes reaaliaikaisesti verkkosivuillamme.

Nuorten oppilasedustajien matkakustannukset korvataan, ohjaajan ja mahdollisen toimittajaoppilaan matkakustannukset jäävät koulun ja/tai kunnan maksettaviksi.

Opinkirjo ja Nuorten parlamentti on myös osa marraskuista Politiikkaviikkoa. Politiikkaviikon aikana kouluissa, oppilaitoksissa ja nuorten ryhmissä uudistetaan politiikkaa. Allianssi julkaisee ohjeet kaksoisoppitunnin mittaiseen työskentelyyn lokakuussa.

Nuorten parlamenttiin valmistautumiseen voi kytkeä koko koulun ja toteuttaa Valiokuntasimulaation. Se voi olla koulun yhteinen tapa valmistella istuntoon lähetettävä kysymys, innostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun mukaan kaikki yhdeksäsluokkalaiset ja vahvistaa istuntoon osallistuvien nuorten mahdollisuutta keskustella koulun muiden oppilaiden kanssa.  Valiokuntasimulaation löydät täältä https://sway.office.com/UMUR6HEG4qK2i2jW?ref=Link

Ilmoittautuminen istuntoon käynnistyi 21.8.2019. Koulut ovat saaneet Eduskunnan puhemiehen lähettämän kirjeen ja toivomme, että se tavoittaa mahdollisimman monet opettajat ja oppilaat.

Toiminta on tarkoitettu vain kouluille ja erityisesti yläkoulujen päättöluokkien oppilaille. Mukaan pääsee 150 ensimmäisenä ilmoittautunutta koulua. Ilmoittautumislomakkeen löydät täältä.

 

Toiminnan järjestävät eduskunta ja Opinkirjo yhdessä,

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan