Siirry sisältöön

Iloa, ylpeyttä ja liikutuksen tunteita  

Yrittäjän päivänä 5.9.2018 polkaistiin käyntiin 34. vuosi Yritys Hyvä -kilpailua. Kouluissa sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan ympäristöissä alkoi ideointi, suunnittelu ja työskentely erilaisten töiden ja projektien parissa. Koulujen parhaimmistot lähetettiin loppukilpailuumme ja saimme arvioitavaksemme 470 loppukilpailutyötä. Mukana oli piirroksia, kirjoituksia ja videoita sekä pieniä ja suuria projekteja esiopetusikäisiltä aina toisen asteen opiskelijoihin asti.

Hienoja töitä! Lasten innokkuus, nuorten osaaminen, hyvän tekeminen ja vaikuttavat projektit saivat minut liikuttuneeksi ja hyvälle tuulelle. Samalla vaikutuin siitä osaamisesta, jota lapsilla ja nuorilla on, ja millaisia upeita töitä ja projekteja kouluissa eri puolin Suomea toteutetaankaan! (esiraatilainen)

Yritys Hyvässä halutaan kannustaa yrittäjyyteen ja yritteliäisyyteen. Siksi kilpailutehtävissä sai jälleen innovoida ja käyttää luovuutta, haaveilla ja asettaa tavoitteita, pohtia vastuullisuutta ja omia vahvuuksiaan sekä edetä projektinomaisesti kohti päämäärää. Kilpailu innosti keksimiseen, tutkimiseen ja toiminnallisuuteen. Monenlaiselle osaamiselle oli tilaa: vaikuttamisesta innostuneille ja hyväntekijöille, musiikinharrastajille ja videontekijöille, kirjoittajille ja pohdiskelijoille, kaikenlaisille yritteliäille ja yrittäjänaluille. Lapset ja nuoret saivat valita monenlaisista kilpailutehtävistä kiinnostavimmat Yritys Hyvä
-tehtävänantojen kattaukselta (www.yrityshyva.fi).

Yritys Hyvä 2019 -lopputapahtuma

Kilpailutöihin tutustumalla pääsee kurkistamaan lasten ja nuorten maailmaan sekä siihen, mitä he itse ajattelevat yrittäjyydestä ja yritteliäisyydestä. Esiraatien työnä on valita parhaista parhaimmat ja esittää ne Yritys Hyvän kilpailulautakunnalle. Voittajat valitaan kilpailulautakunnan kokouksessa 8.4.2019, jonka jälkeen alkaa Yritys Hyvä -lopputapahtuman valmistelut. Sinäkin olet tervetullut tutustumaan tämän vuoden voittajatöihin ja niiden tekijöihin 23.5.2019 Helsinkiin Tiedekulmaan YH-tapahtumatorille klo 12-14. Nähdäänhän siellä?

Lisätiedot: Marjo Kenttälä, etunimi.sukunimi@opinkirjo.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan