Siirry sisältöön

Luokkavaltuusto parantamaan oppilaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia koulussa

Vuoden 2019 aikana Opinkirjossa kehitetään suomalaisiin kouluihin sopiva luokkavaltuustomallia ja julkaistaan opas ja tukimateriaalia opettajien käyttöön. Oppaan kirjoittajana on kasvatustieteen jatko-opiskelija Antti Moilanen Oulun yliopistosta ja kustantajana toimii Opinkirjo.

Luokkavaltuustossa oppilaat ja opettaja kokoontuvat kerran viikossa luokassa kokoukseen, jossa he keskustelevat koulunkäyntiin liittyvistä asioista oppilaiden tekemien aloitteiden pohjalta ja tekevät yhdessä niitä koskevia päätöksiä. Oppilaiden aloitteet voivat olla luonteeltaan koulunkäyntiin liittyviä positiivisia huomioita, kritiikkejä ja toiveita.

”Tutkimukset osoittavat, että oppilaat suhtautuvat luokkavaltuustoon positiivisesti ja kokevat voivansa puhua niissä tärkeistä asioista. Samalla oppilaiden vaikutusmahdollisuudet luokan ja koulun asioihin paranevat ja oppilaat oppivat tärkeitä sosiaalisia taitoja, kuten empatiaa, omien näkemysten ilmaisemista ja perustelua, neuvottelua sekä konfliktinratkaisua. Tähän saakka luokkavaltuustoa koskeva kirjallisuus on kuitenkin lähes kokonaan ollut saksankielistä ja siksi sen tunnettuus ja toteuttaminen ei ole suomalaisissa kouluissa ollut suurta”, kertoo Antti Moilanen.

Opinkirjo saa Suomen Kulttuurirahastolta tukea luokkavaltuustomallin ja oppaan toteuttamiseen.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa