Siirry sisältöön

Rakentakaa omia soittimia ja musisoikaa niillä yhdessä. Soittimet voivat rahista, helistä, vinkua tai vaikka töristä, ja niitä voi rakentaa monenlaisista materiaaleista. Soittimen ääni voi syntyä ainakin hankaamalla, ravistamalla, puhaltamalla tai lyömällä kieltä tai pintaa. Millaisia soittimia teidän orkesterissanne on?

Tutustukaa erilaisiin soittimiin ja rakentakaa omia. Kokeilkaa, testatkaa ja tuunatkaa soittimenne mieleiseksenne. Kuinka ääni eri soittimissa syntyy? Voiko äänen korkeutta säätää?

Vinkkejä työskentelyyn

  • Muistakaa tallentaa työskentelyä alusta alkaen kuvin, tekstein ja halutessanne myös videoimalla.
  • Jos työskentelyyn osallistuvat lapset eivät osaa vielä kirjoittaa, opettaja/ohjaaja voi kirjoittaa lasten ajatuksia ja näkemyksiä projektin etenemisestä ja onnistumisesta. Lisäksi lapset voivat ilmaista itseään erilaisilla miellekartoilla, piirustuksilla ja ottamalla valokuvia sekä videoimalla.
  • Esitelkää projektinne ja tuloksenne esimerkiksi posterin, videon tai Powerpoint-esityksen muodossa. Pohtikaa erityisesti, miten saatte lasten äänen kuuluviin esityksessä.
  • Voitte myös koota projektista portfolion eli näytekansion.. Portfoliossa kerrotaan työskentelyn etenemisestä alusta loppuun. Siihen kootaan työn toteuttamisen aikana syntyneitä tuotoksia: suunnitelmia, luonnoksia ja valmiita töitä sekä loppuarviointi. Lasten oman äänen ja ajatusten on hyvä tulla esiin portfoliossa.

Virikkeeksi

Alla olevan listan linkit avautuvat uuteen välilehteen.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan