Siirry sisältöön

Keksi uudenlainen käyttötarkoitus vanhalle tavaralle tai kehitä kierrätystavarasta kokonaan uusi tuote. Voit myös selvittää, pohtia ja kokeilla, miten tavaraa voisi lainata, vaihtaa, kierrättää tai käyttää yhdessä ja ideoida siihen liittyvän palvelun.  Voit työskennellä yksin tai ryhmässä.

Kiertotalous tarkoittaa sitä, että tavaroita ei jatkuvasti tehdä uusia lisää, vaan keksitään tapoja käyttää jo tehtyjä esineitä uudelleen. Aina ei myöskään tarvitse ostaa tavaraa itselle, vaan voi lainata tai käyttää tavaroita yhdessä. Tavaroista pidetään huolta ja niitä korjataan. Kiertotalouden avulla luonto ja ilmasto voivat paremmin.

Voisiko esimerkiksi ryhmässänne tai luokassanne olla lelujen tai harrastusvälineiden vaihto- tai lainaustoimintaa? Voisiko vaikka reikäisistä villasukista tai liian pieniksi jääneistä vaatteista tehdä jotain uutta tai olisiko mahdollista löytää uusi käyttötarkoitus käytöstä poistetulle elektroniikalle, esimerkiksi tietokoneille ja puhelimille? Miten päiväkodissa, koulussa tai kotona kertyviä papereita, pahveja, metalleja, muoveja tai tekstiilejä voisi käyttää uudelleen?

Näillä pääset alkuun

Pohdi

  • onko kotona tai koulussa käytöstä poistettua tavaraa
  • voisiko jotain tavaraa lainata muille ja miten lainaustoiminta kannattaa järjestää
  • miksi vanhalle esineelle kannattaa antaa uusi elämä tai lainata sitä muille
  • millaiselle esineelle keksit uuden käyttötarkoituksen ja miten vanha esine muuttuu uuden elämän myötä
  • mihin uutta tuotetta käytetään ja kenelle se on tarkoitettu? Aikuisille? Lapsille?
  • Mikä työskentelyssä oli hauskaa, millaisia onnistumisia koit?
  • Oliko jokin vaikeaa tai haastavaa?

Muista tallentaa työskentelyä alusta alkaen kuvin, tekstein ja halutessasi myös videoimalla.

Esittele projektisi ja tuloksesi esimerkiksi posterin, videon, Powerpoint-esityksen tai tutkimusraportin muodossa. Vinkkejä tutkimusraportin kirjoittamiseen löydät Tiedelukutaidon perusteet -verkkokurssilta.

Lisävinkkejä

Alla olevan listan linkit avautuvat uudelle välilehdelle.

Tämä tehtävä on sovellettu Yritys Hyvä -kilpailun kevään 2023 tehtävästä. Tutustu Yritys Hyvä -kilpailuun.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan