Siirry sisältöön

Ideoikaa peli, jonka aiheena on luonto ja ympäristö. Suunnitelkaa yhdessä peli, jonka avulla voi oppia jotain luonnosta ja ympäristönsuojelusta. Peli voi kannustaa pitämään huolta luonnosta ja vastaamaan ympäristöongelmiin. Se voi myös opettaa uutta eläimistä ja kasveista, metsistä tai meristä, ihmisen vaikutuksista luontoon, jostain ympäristöongelmasta, kiertotaloudesta tai hyvistä ympäristöteoista. Voitte valita tarkemman aiheen itse.

Pelinne voi olla mobiilipeli, lautapeli, pakohuone, pihapeli tai vaikka toiminnallinen koulu-/kaupunkisuunnistus, jossa siirrytään rastilta toiselle erilaisia tehtäviä suorittaen.

Voit työskennellä yksin tai ryhmässä.

Vinkkejä työskentelyyn

  • Muistakaa pohtia
    • Kenelle peli on tarkoitettu? Olisivatko pelaajat esimerkiksi luokkatovereita, opettajia, vanhempia tai muita aikuisia tai lapsia? Peli voi olla myös ikärajaton ja sopia kaikille.
    • Mitä tietoja haluatte pelinne opettavan?
    • Mitä kaikkea pelin kehittämiseen ja tekemiseen tarvitaan?
    • Miten testaatte peliä, keräätte palautetta testipelaajilta ja kehitätte peliä palautteen mukaan?
  • Muistakaa tallentaa työskentelyä alusta alkaen kuvin, tekstein ja halutessanne myös videoimalla.
  • Esitelkää projektinne ja tuloksenne esimerkiksi posterin, videon, Powerpoint-esityksen tai tutkimusraportin muodossa. Vinkkejä tutkimusraportin kirjoittamiseen löydät Tiedelukutaidon perusteet -verkkokurssilta.
  • Tai koostakaa pelistänne portfolio eli näytekansio. Portfoliossa kerrotaan työn etenemisestä alusta loppuun sekä arvioidaan omaa työskentelyä. Siihen kootaan työn toteuttamisen aikana syntyneitä tuotoksia: suunnitelmia, luonnoksia, kuvia, piirroksia, videoita ja valmis työ.

Esimerkkejä tähän aiheeseen liittyvistä töistä

  • Lukiolaiset kehittivät pedagogisen pakopelin Metal detectors. Virtuaalisen pakopelin tekeminen lähti huolesta kriittisten metallien riittävyydestä.

Lisävinkkejä

Alla olevan listan linkit avautuvat uudelle välilehdelle.

Tämä tehtävä on sovellettu Yritys Hyvä -kilpailun kevään 2023 tehtävästä. Tutustu Yritys Hyvä -kilpailuun.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan