Siirry sisältöön

Vuosi luonnossa

Teemakokonaisuudessa Vuosi luonnossa (6 tuntia) tutustutaan vuodenkiertoon Suomen luonnossa. Jokaisella tunnilla tehdään vähintään yksi kokeellinen tutkimus liittyen tunnin aiheeseen. Kaikki tehtävät on suunniteltu toimimaan myös heikommin suomenkieltä puhuville lapsille. Tavoitteina ovat hauskuus, tieteelliseen uteliaisuuteen ja ihmettelyyn rohkaiseminen, ryhmätyötaitojen vahvistaminen ja suomenkielen taidon karttuminen tekemisen ohessa.
Kokonaisuuden ovat koonneet: Inka Voutilainen ja Tiia Seeve

Tuntien aihepiirit:

  1. Ihmetellään aineita ja aloitetaan kasvatuskoe.
  2. Syksy: sienet ja lennokit
  3. Talvi: jäätaidetta ja jänniä jälkiä
  4. Kevät: linnut ja jään sulaminen
  5. Kesä: perhoset ja herneet
  6. Kertaus leikkien avulla

Muista aina työskennellessäsi turvallisuus. Varmista ennen työskentelyn aloittamista, että kaikki välineet, aineet ja tarvikkeet sopivat kohderyhmällesi. Vaikka useat työohjeet ovatkin helppoja, ne on tarkoitettu aikuisten ohjaajien käyttöön. Lasten ja nuorten työskentelyä on aina valvottava, eikä Opinkirjo ota vastuuta työskentelyn aikana sattuneista tapaturmista.

Teemakokonaisuus: Vuosi luonnossa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan