Siirry sisältöön

Materiaalimme opettajan ja ohjaajan työn tueksi

Opinkirjon materiaalit ovat maksuttomia ja vapaasti ladattavissa!
Osa materiaaleista on tilattavissa myös painettuna julkaisuna.

  • Yhteisöllisyyttä Hymyllä

    • Alakoulu
    • Esi- ja alkuopetus
    • Yläkoulu
    • Ihmisenä kasvu
    • Toimintakulttuuri
    • Vuorovaikutus

    Materiaalissa käsitellään yhteisöllisyyttä, moninaisuutta, yhdenvertaisuutta ja normikriittisyyttä. Materiaalin tarkoituksena on toimia apuna käsitteiden merkityksien tunnistamiseksi opettajien ja oppilaiden välisissä keskusteluissa. Materiaalin loppuun on kerätty tehtäviä konkretisoimaan teoriaa ja käsitteitä niin opettajille kuin oppilaillekin.

  • Matka palvelumuotoiluun – opas opettajalle

    • Alakoulu
    • Esi- ja alkuopetus
    • Toinen aste
    • Yläkoulu
    • Vuorovaikutus

    Koulu on kasvuympäristö ja oppimisen yhteisö. Oppilaan aktiiviseksi toimijaksi kasvamista tukee se, että hän voi olla yhdessä muiden kanssa kehittämässä koulua paremmin toimivaksi. Opinkirjo on yhdessä Designmuseon ja Ornamon kanssa tuottanut opettajille oppaan palvelumuotoilun toteuttamiseen monialaisena oppimiskokonaisuutena.

  • Oivalluksia ryhmästä – pintaa syvemmälle koulun ryhmäilmiöihin

    • Alakoulu
    • Esi- ja alkuopetus
    • Toinen aste
    • Yläkoulu
    • Ihmisenä kasvu
    • Vuorovaikutus

    Kirja antaa eväitä tutkia ryhmän toimintaa ja rakentaa toimivampia ryhmiä, joissa hyväksytään erilaisuus. Opettaja haastetaan tutkimaan omaa rooliaan osana ryhmää ja luopumaan valmiista vastauksista, nopeista ratkaisuista ja jatkuvasta hallinnasta.

  • Ilmastokirjo.fi-sivusto

    • Alakoulu
    • Esi- ja alkuopetus
    • Toinen aste
    • Yläkoulu
    • Ympäristö

    Ilmastokirjo tarjoaa opettajille tukea ja toiminnallisia työkaluja ilmastonmuutoksen käsittelyyn. Lähdetään yhdessä hankkimaan tietoa ja kehittämään ratkaisuja!

  • Oma oppilaskunta -sivusto

    • Alakoulu
    • Esi- ja alkuopetus
    • Toinen aste
    • Yläkoulu
    • Osallisuus
    • Toimintakulttuuri
    • Vuorovaikutus

    Oma Oppilaskunta on oppilaskuntia ohjaaville opettajille suunnattu tukipalvelu, josta löytyy koottuna materiaalia ja menetelmiä oppilaskuntatoiminnan tueksi ja inspiraatioksi. Materiaali on jaoteltuna eri toiminta-alueiden alle.

  • Vloggauskerho

    • Alakoulu
    • Yläkoulu
    • Osallisuus
    • Vuorovaikutus

    Vloggauskerhon tavoitteena on tukea nuoria tuomaan esille omia ajatuksiaan sosiaalisessa mediassa. Tavoitteena on nostaa esille nuorten omaa ääntä heille merkityksellisissä asioissa. Materiaali on hyödynnettävissä kerhotoiminnassa, opetuksessa, nuorisotyössä ja muussa nuorten toiminnassa. Jari Hynynen jakaa hyviä vinkkejä aloittelijoille, miten päästä vauhtiin vlogaamisessa. Videotutoriaalien aiheina ovat Ideointi ja kanavan sisällön suunnittelu, Kuvaaminen ja harjoittelu, Suunnittele kuvaaminen, Videoiden julkaiseminen, Elokuva ja erikoistehosteet ja Kuinka menestyä videoilla? Videoihin pääsee tutustumaan Opinkirjon Youtube-kanavalla.

  • Teemakokonaisuus: Luonnonkoodi

    • Alakoulu
    • Yläkoulu
    • Tiede
    • Ympäristö

    Kokonaisuudessa ratkaistaan luonnon koodia matematiikan avulla: 6 tunnin kokonaisuus; peruskoulu; ympäristötietoa, matematiikkaa, biologiaa, tilastotiedettä, kuvataidetta.

  • Teemakokonaisuus: Maantiedettä 1

    • Toinen aste
    • Yläkoulu
    • Tiede
    • Ympäristö

    Tutustutaan eri paikkoihin ja kulttuureihin sekä karttaan: 4 tunnin kokonaisuus; peruskoulu; maantietoa, yhteiskuntaoppia, ympäristötietoa, liikuntaa.

  • Teemakokonaisuus: Maantiedettä 2

    • Alakoulu
    • Yläkoulu
    • Tiede
    • Ympäristö

    Tutkitaan maapalloa ja sen sisällä sekä pinnalla olevaa: 6 tunnin kokonaisuus; luokat 4-9; ympäristötietoa, maantiedettä.

  • Teemakokonaisuus: Metsä

    • Alakoulu
    • Yläkoulu
    • Tiede
    • Ympäristö

    Tutkitaan metsää, kasveja, kasvun edellytyksiä ja paperia: 10 tunnin kokonaisuus; ala- ja yläkoulu; ympäristötietoa, biologiaa, maantiedettä, kemiaa, teknologiaa.

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan