demokratiakasvatus
-
Nuorten parlamentti on osa koulujen demokratiakasvatusta
Nuorten parlamentin useita kuukausia kestänyt valmistelutyö huipentui 12.4.2024 Eduskuntatalossa.
-
Nuorten parlamentti kokoontuu Eduskuntatalossa perjantaina 12.4.
Nuoria ja päättäjiä yhteen kokoava Nuorten parlamentti järjestetään 12. huhtikuuta. Tapahtuma pidetään paikan päällä Eduskuntatalossa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018. Nuorten parlamentin istuntopäivään osallistuu lähes 350 nuorta eri puolilta Suomea, joista 199 toimii oppilasedustajana ja noin 150 toimittajaoppilaana. Kansanedustajia on kutsuttu osallistumaan päivän tapahtumiin.
-
Osallisuuden edistämistä ja demokratiakasvatusta toteuttamassa
Suoritin ensimmäisen korkeakouluharjoitteluni Kehittämiskeskus Opinkirjolla helmi-maaliskuussa 2024. Opiskelen yhteiskuntapolitiikan ja sukupuolentutkimuksen maisterin tutkintoja Helsingin yliopistossa, ja harjoittelu kuuluu osaksi yhteiskuntapolitiikan maisteriopintojani. Harjoittelujakson tavoitteena on kehittää asiantuntijaosaamista, pohtia asiantuntijaidentiteettiä, soveltaa tieteenalakohtaista tietoa, hahmottaa potentiaalisia urapolkuja ja verkostoitua.
-
Nuorten parlamentin vaalipiiritilaisuudet 18.-22.3.2024
Nuorten parlamentin oheistapahtumina järjestettiin yhdeksän vaalipiiritapaamista, joista yksi oli kaksikielinen. Keskustelujen tavoitteena oli mahdollistaa nuorten osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun poliittisten päättäjien kanssa. Nuorilla oli tilaisuus kysyä kansanedustajilta ajankohtaisista nuorten hyvinvointia koskevista teemoista, kansanedustajilla puolestaan mahdollisuus saada tietoa nuorten huolenaiheista.
-
Nuorten parlamentin televisioitava istunto tulkataan viittomakielelle
Nuorten parlamentin istunto 12.4.2024 televisioidaan klo 12-13. Istunnossa nuoret esittävät ministereille valmistelemiaan kysymyksiä. Puhemiehen johtamaa istuntoa voi seurata viittomakielelle tulkattuna Ylen lähetyksessä ykköskanavalla.
-
Nuorten parlamentti kokoontuu Eduskuntatalossa perjantaina 12.4.2024
Nuorten parlamentin istuntopäivään osallistuu yli 300 nuorta eri puolilta Suomea. Määräaikaan mennessä jopa 222 koulua haki Nuorten parlamentin vuoden 2024 istuntoon. Istuntopäivään voidaan kuitenkin ottaa mukaan vain 150 koulua.
-
Demokratiatyö kirjastoissa – miten saada nuoret mukaan?
Yksi kirjastojen tehtävistä on edistää aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta. Millaisia mahdollisuuksia kirjastoilla on toteuttaa tätä tehtävää nuorten näkökulmasta?
-
Mistä puhutaan kun puhutaan osallisuudesta?
Viime vuosina on puhuttu osallisuuskäänteestä, kun on laajennettu kansalaisten ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia. Huomiota on kiinnitetty myös haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien mahdollisuuksista tuoda näkemyksiään esiin päätösvalmistelussa.
-
Nuorten parlamenttiin ilmoittautuminen
Ilmoittautumislomake sekä tarkemmat tiedot osallistumisesta ja istuntopäivästä löytyvät www.eduskunta.fi/nuortenparlamentti -verkkosivulta. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 17.11.2023.
-
Ilmoittaudu Nuorten parlamenttiin
Nuorten parlamentti järjestetään eduskunnassa perjantaina 12.4.2024. Nuorten parlamentin täysistuntoon valitaan 199 yläkoulujen oppilasedustajaa sekä toimittajaoppilaita ja opettajia eri puolilta Suomea.