Siirry sisältöön

Ratkaistaan rikos

Teemakokonaisuudessa Rikosetsivät (6 tuntia)  on koottu yhdeksi kokonaisuudeksi pieniä tutkimuksia eri luonnontieteistä jännittävän tarinan avulla. Kokonaisuus antaa myös aitoja ideoita siitä, mitä rikospaikkatutkimus voi pitää sisällään. Tämä monialainen kokonaisuus sopii toteuttavaksi biologiassa, kemiassa tai fysiikassa. Töissä käytetään yksinkertaisia välineitä ja aineita ja opettaja voi halutessaan helpottaa tehtäviä vieläkin. Kehystarina on tarjottu valmiiksi, mutta oppilaat voivat keksiä tarinan myös itse. Yksi vaihtoehto on myös, että rikoksen tekijä löytyy luokkalaisten joukosta, jolloin siitä on sovittava etukäteen.
Kokonaisuuden on koonnut: Hanna-Kaisa Mikkola

Tuntien aihepiirit:

  1. Tutustutaan rikostutkimukseen
  2. Otetaan sormenjäljet talteen
  3. Tutkitaan karvoja, kuituja ja DNA:ta
  4. Viestin arvoitus: musteen ja paperin tutkiminen
  5. Tuntematon valkoinen jauhe
  6. Rakennetaan valheenpaljastuskone

Muista aina työskennellessäsi turvallisuus. Varmista ennen työskentelyn aloittamista, että kaikki välineet, aineet ja tarvikkeet sopivat kohderyhmällesi. Vaikka useat työohjeet ovatkin helppoja, ne on tarkoitettu aikuisten ohjaajien käyttöön. Lasten ja nuorten työskentelyä on aina valvottava, eikä Opinkirjo ota vastuuta työskentelyn aikana sattuneista tapaturmista.

Teemakokonaisuus: Ratkaistaan rikos

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan