Siirry sisältöön

Hymy-todisteella tulevaisuutta rakentamaan

Suomi ottaa vuonna 2026 käyttöön digitaalisen identiteetin lompakon. Kuten tavallinen lompakko, digitaalinen lompakko voi sisältää kaikkea sellaista, jota henkilö kokee siellä tarvitsevansa. Askeleena kohti henkilökohtaisen osaamisen tunnistamista, Hymy-veistoksen saaneet voivat jatkossa ladata itselleen digitaaliseen lompakkoonsa Hymy-todisteen. Todistetta voi käyttää kuten tutkintotodistusta todisteena sosiaalisiin taitoihin, avuliaisuuteen ja ystävällisyyteen liittyvästä osaamisesta. Todiste seuraa Hymy-veistosta ja sen voi saada ainoastaan, kuten Hymy-veistoksenkin: Osoituksena luokkatovereiden tai kouluyhteisön äänestämällä antamasta tunnustuksesta.

”Halusimme pitää Hymy-veistoksien saajalleen tuoman lisäarvon osana nykyaikaa. Digitaalinen Hymy-todiste antaa saajalleen mahdollisuuden todistaa sosiaaliset vahvuutensa esimerkiksi työnhakutilanteessa. Hymy-veistos muistuttaa kotona tästä kirjahyllyssä tai pianon päällä, mutta digitaalisessa lompakossa Hymyllä on reaalinen käyttöarvo, sanoo Opinkirjon toiminnanjohtaja Minna Riikka Järvinen. ”Samalla haluamme olla mukana rakentamassa eurooppalaista luottamusinfrastruktuuria”, hän jatkaa.

Opinkirjo on keväällä 2025 pilotoinut Hymy-todistetta useissa Hymy-veistoksia jakaneissa kouluissa. Sähköisen todisteen on kehittänyt Findynet.fi

Digitaalinen Hymy-todiste seuraa jatkossa mukana kaikissa 1.10.2025 jälkeen oppilaille tilatuissa Hymy-veistoksissa.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Minna Riikka Järvinen, 0405418661

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan