Siirry sisältöön

Opinkirjon hallituksen jäsenet päätettiin vuosikokouksessa

Kehittämiskeskus Opinkirjon vuosikokous pidettiin 27.3. 2025.

Opinkirjon muodostavat sen 11 jäsenjärjestöä, jotka edustavat lapsi- ja nuorisotyön sekä opetusalan järjestöjä.

Opinkirjon hallitus

Hallitus muodostetaan jäsenjärjestöjen edustajista. Lue lisää jäsenjärjestöistämme ja hallituksestamme.

Opinkirjon hallituksen puheenjohtajana jatkaa  professori Mirja Tarnanen.  Hän toimii kielikasvatuksen professorina Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella sekä koulutuksesta vastaavana varadekaanina kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa.

Jäsenet nimitetään kahdeksi vuodeksi.

Toimintaa ohjaavat vuosittaiset asiakirjat

Vuosikokous hyväksyy vuoden 2024 toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman vuodelle 2025.  Lue toimintakertomus ja toimintasuunnitelma.

Strategiset valinnat

Toimialamme linjauksia ja tulevaisuutta on totuttu tekemään oppimista ja kasvua koskevan tutkimuksellisen tiedon, yhteiskunnan arvojen uusintamisen ja koulutustarpeiden pohjalta. Opinkirjo katsoo kuitenkin tulevaan, niihin tarpeisiin, joista hyvä elämä on tehty vuosikymmenten päästä.

Lue strategista valinnoistamme

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan