Siirry sisältöön

Yritys Hyvä 2020: Yhteislaulua, hävikkiruokaa ja omien unelmien saavuttamista

Yritys Hyvä -kilpailu järjestettiin 35. kerran ja jälleen lapset ja nuoret toteuttivat hienoja ja monipuolisia kirjoituksia, projekteja, videoita, piirroksia, sarjakuvia ja lauluja yrittämisestä ja yritteliäisyydestä. Esi- ja alkuopetuksen oppilaat suunnittelivat omat vahvuussankarinsa ja tutustuivat erilaisiin yrittäjiin ja yrittämiseen Suomessa. Viidesluokkalainen kirjoitti oman joulukalenterinsa, joka sisälsi Taneli-tontun kirjeitä helpottamaan joulun odotusta. Vapaa-ajalla suunniteltu ja markkinoitu joulukalenteri sai positiivisen vastaanoton ja tilauksia asiakkailta tuli, niin että pikkusisaruksetkin piti palkata työvoimaksi. Hyväntekeväisyyttä tehtiin monelle tavalla: nelosluokkalaiset keräsivät yhteislaulamalla rahaa kaivon rakentamiseksi Intiaan, viidesluokkalaiset perustivat yrittäjäyhteistyöllä koko kunnan alakoulun oppilaita hyödyttävän opetusrobottien teknologilainaamon ja kuudesluokkalaiset ideoivat oman kestävän kehityksen lautapelin, jota pelattiin yhdessä vanhankodin asukkaiden kanssa. Yrittäjämäiset vahvuudet nousivat keskiöön myös, kun koko alakoulu räppäsi kyläkoulun puolesta, kolmasluokkalaiset rakensivat oman tulevaisuuden kaupunkinsa ja nelosluokkalaiset keräsivät rahaa leirikouluun itsetehdyllä ensiapulaukulla.

Vanhemmat oppilaat ja opiskelijat eivät jäänet jälkeen idearikkaudessa. Yläkoululaiset muun muassa pohtivat kirjoituksissaan eettistä kauppaa ja omien unelmien saavuttamista, kuvasivat lyhyt dokumentin kansallispuistosta ja ideoivat, kuinka päiväkotien ja koulujen hävikkiruokaa voisi vähentää. Yhdessä tekemisen voima nähtiin myös, kun yläkoulun oppilaskunnan hallitus toteutti nuorten unelmia välituntisin yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa sekä kun seitsemäsluokkalaiset suunnittelivat käsityötuotteita myyntiin kerätäkseen rahaa luokkaretkeä varten. Lukiolaisten vapaa-ajan harrastuneisuudesta ja yrittäjyydestä syntyivät esimerkiksi animaatio sekä todellista yritystoimintaa, joka keskittyy villiruokaan ja näin tukee yritysideallaan kiertotalouden toteutumista. Korkeakoulu opiskelijat suunnittelivat ja valmistivat monipuoliseen käyttöön tarkoitetun, helposti muunneltavan repun.

”Joka vuosi on mahtavaa, kun kilpailutyötä alkaa palautua ja pääse tutustumaan siihen intoon, rohkeuteen ja luovuuteen, joka töistä välittyy. Kilpailutöiden parissa on aherrettu yksin, yhdessä parin kanssa, pienissä tiimeissä ja isojen ryhmien voimin. Suosittuja tehtävänantoja ovat viime vuosina olleet muun muassa hyvänjakamiseen ja vaikuttamiseen liittyvät tehtävät sekä muotoiluhaaste, jossa ideoidaan tuotetta tai palvelua. Vihreys ja kestävä elämäntapa ovat selkeästi lapsille ja nuorille tärkeitä, sillä monet työt lähtevät liikkeelle halusta tehdä ekotekoja ja keksiä kestävän kehityksen ratkaisuja”, kertoo kilpailusta vastaava asiantuntija Saana Palamaa Kehittämiskeskus Opinkirjosta. 

Yrittämisestä ja yritteliäisyydestä – Kukin tavallaan omalla tavallaan

Yritys Hyvä on valtakunnallinen kilpailu, jonka tavoitteena on yrittäjyyden ja yritteliäisyyden käsittely lapsille ja nuorille mielekkäällä tavalla. Kaikenlainen luovuus ja villi ideointi on sallittua ja osallistua voi mm. kirjoittamalla, pitchaamalla, bloggaamalla, säveltämällä, videoimalla ja piirtämällä.  Yritys Hyvä sopiikin monenlaiselle oppijalle ja eri oppiaineisiin. Jokainen voi tuoda esille vahvuutensa ja innostuksensa omalla tavallaan. Vuonna 1985 alkanut kilpailu oli alun perin yrittäjyysaiheinen kirjotuskilpailu yläkoululaisille, mutta tehtävänannot ja osallistujaryhmät ovat laajentuneet ja muuttuneet vuosien varrella. Kirjoittamisella on kuitenkin edelleen vankka asema kilpailussa muiden projektien rinnalla. Kilpailua järjestävät yhteistyössä Kehittämiskeskus Opinkirjo ja Yksityisyrittäjäin säätiö ja vuoden 2020 osallistumisaika oli 5.9.2019–1.3.2020.

Jaossa huikeat 16 300 euroa palkintostipendeinä

Vuonna 2020 Yritys Hyvän loppukilpailuun osallistui lähes 500 kilpailutyötä yli 1400 lapselta ja nuorelta. Koska voittajia ei tänä vuonna kevään poikkeusoloista johtuen päästy juhlistamaan toukokuisessa voittajien juhlassa, päätettiin valita enemmän voittajia ja nostattaa palkintostipendien yhteenlaskettua summaa. Kilpailulautakunta valitsi 26 voittajaa ja 17 kunniamaininnan saajaa. Palkintostipendejä jaettiin yhteensä mahtavat 16 300 euroa!

Katso Yritys Hyvä 2020 -voittajatöiden julkaisu.

Lisätietoja: Saana Palamaa, asiantuntija, Kehittämiskeskus Opinkirjo ry saana.palamaa@opinkirjo.fi, 050 515 0522, www.yrityshyva.fi

 

YRITYS HYVÄ 2020 VOITTAJAT SARJOITTAIN:

 

SARJA 1 (esi- ja alkuopetus)

Avaruussankarit
Päiväkoti PeltoWillan esikouluryhmä, Ulvila

Työn ohjaajat Sonja Välimäki ja Katri Uusiaro

Kaipiaisten koulun yritysnuuskijat

Kaipiaisten koulun esikouluryhmä ja 1.-2. luokkien oppilaat, Kaipiainen

Työn ohjaajat Niina Vähäuski ja Minna Vähäuski

 

SARJA 2 (3.-6.lk)

Yksilötyöt:

Itsekirjoitettu joulukalenteri

Juho Kääriäinen, Kotka

Työ on tehty vapaa-ajalla ilman ohjaajaa.

Yritys ”Kaikki Hauskaan Opetukseen PV:ltä” tänä päivänä

Pietari Vihervaara, Masku

Työn ohjaaja Dina Chichova

 

Ryhmätyöt:

Vierailu vanhainkotiin

Kia Koppel, Elena Prez Villalba, Pauliina Palosaari, Savion koulu, Kerava

Työn ohjaaja Antti Eerola

Woodgrouse – vahvuuksien kautta yhteiseen hyvään

Metsokankaan koulun 5a ja 5b, Oulu

Työn ohjaajat Jaana Hekkanen ja Timo Fordell

Naantalin teknologialainaamo

Lietsalan koulun 5x, Naantali

Työn ohjaajat Anu Kokko ja Tuomas Alanko

Lauletaan kaivo Intiaan

Tolppilan koulun 4a ja 4b, Karstula

Työn ohjaajat Iina Sysimäki ja Saara Lahti

”Save the Earth” -luontolautapeli

Tuuli Heikkilä, Sara Paavola, Hanna Riihimäki, Helmi Riihimäki, Sara Äijö ja Sofia Äijö, Puumalan koulu, Kaustinen

Työn ohjaaja Sirpa Saarikettu

Autetaan yhdessä!

Etelä-Hervannan koulun 5a, 5b, 5c ja 5d, Tampere

Työn ohjaajat Janne Pennanen, Kirsi Teikari, Jaana Sudenvaara, Hanna Tuomi ja Ursula Hämäläinen

Times City

Pispalan koulun 3a, Tampere

Työn ohjaaja Elina Salo

Kyläkoulu rap

Kolkanlahden koulun 1.-6. lk, Saarijärvi

Työn ohjaajat Salla Krok ja Mari Albert

Ensiapulaukuilla leirikouluun

Viikin normaalikoulun 4c, Helsinki

Työn ohjaajat Taru Piironen ja Minna Mäkelä

 

SARJA 3 (7.-9. lk)

Yksilötyöt:

Xenarte – harrastuksesta yrittäjäksi
Seena Arovaara, Jyväskylä
Työ on tehty vapaa-ajalla ilman ohjaajaa.

Uskon omaan unelmaani
Sanni Sainio, Mäntysalon koulu, Klaukkala
Työn ohjaaja Lotta Kallio

Kulmakahvila Raitsu Coffee
Micaela Wilkman, Mäntysalon koulu, Klaukkala
Työn ohjaaja Lotta Kallio

Pieni hetki metsäniityllä
Viivi Mattanen, Tähtikunnan koulu, Sodankylä
Työn ohjaaja Marianne Atsinki

Eettisen kaupan köydenveto
Sanni Vääräniemi, Kestilän koulu, Kestilä
Työn ohjaaja Sari Belov

 

Ryhmätyöt:

Kotini, Nuuksio

Tuomo Kyrö ja Leevi Jokinen, Hiidenkiven peruskoulu, Helsinki

Työ on tehty vapaa-ajalla ilman ohjaajaa.

AhmoDream toteuttaa unelmia

Ahmon koulun oppilaskunta, Siilijärvi

Työn ohjaaja Sanna Paltemaa ja Taru Herranen

HANSEN ympäristöpeli

Nelli Korpela ja Liinu Loukiainen, Hakkarin koulu, Lempäälä

Työn ohjaaja Pate Nikulainen

Mestar

Rauman Normaalikoulun 7a, Rauma

Työn ohjaajat Satu Grönman ja Atso Tulosmaa

Sydän Cafe-portfolio

Sofia Korte, Hertta Aalto ja Elli Kupiainen, Turenki

Työ on tehty vapaa-ajalla ilman ohjaajaa.

 

SARJA 4 (Lukiot ja ammatillinen koulutus)

Limukioski
Veeti Hotti, Sonkajärvi
Työ on tehty vapaa-ajalla ilman ohjaajaa.

Villit juuret paikallisena kiertotalouden toimijana
Venla Siltovuori, Huhtilampi
Työ on tehty vapaa-ajalla ilman ohjaajaa.

 

SARJA O (opettajaksi opiskelevat)

Manybag

Topi Remes, Valtteri Pulkkinen, Janina Tuomisto ja Niko Virkkunen, Rauma
Työ on tehty vapaa-ajalla ilman ohjaajaa.

 

YRITYS HYVÄ 2020 KUNNIAMAININNAT SARJOITTAIN:

SARJA 1

Unelma-ammattini: Lääkäri
Asiya Yousfi, Helsinki
Työn ohjaaja Saara Yousfi

Vahvuuskaksikko Amanda ja Kerttu
Helka Raita ja Viivi Korhonen, Lukkarin koulu, Kittilä
Työn ohjaaja Jenni Jokela

Dinosaurus kuoli Leipäläntiellä
Ketunpesän päiväkodin esiopetusryhmä, Turku
Työn ohjaajat Anna Alanen ja Janna Liikkanen

SARJA 2

Maherkku-City
Irina Hietanen, Helka Ristikartano, Teresa Tavi ja Maria Ekwere, Tampereen yliopiston normaalikoulu, Tampere
Työn ohjaaja Outi Erkkilä

Jaska jätteenkerääjä
Niilo Lukkarila, Martin Ivanitskiy ja Johannes Partanen, Helsingin englantilainen koulu, Helsinki
Työn ohjaaja Mikko Kontto

Tulevaisuuden kaupunki Babi ja Nikita
Charalambos Gardias ja Nikita Kogan, Helsingin englantilainen koulu, Helsinki
Työn ohjaaja Kaisu Möller

SARJA 3

Wasteless
Nanna Salo, Essi Aerikkala ja Dora-Lili Kampuri, Hakkarin koulu, Lempäälä
Työn ohjaaja Pate Nikulainen

Koirakahvila-liikeidea
Eli Rahunen, Emma Aarninsalo ja Anna Aarninsalo, Viherlaakson koulu, Espoo
Työn ohjaaja Hanne Auvinen

Turhaa vai tarpeellista?
Helja Kilpeläinen, Mäntysalon koulu, Klaukkala
Työn ohjaaja Lotta Kallio

FFTF – Fight For The Future
Delina Luhamets ja Rosa Niemikorpi, Hakkarin koulu, Lempäälä
Työn ohjaaja Pate Nikulainen

Halkomiehen perillinen Antero – Näin päädyin yrittäjäksi
Antero Siitonen, Kittilän yläkoulu, Kittilä
Työn ohjaaja Paula Yrttiaho

Kiertotaloudella tulevaisuutta kohti
Milka Kurkela, Kittilän yläkoulu, Kittilä
Työn ohjaaja Paula Yrttiaho

Ilmaperuna ikkunalaudalla
Iiris Kähkönen ja Siiri Mattila, Olarin koulu, Espoo
Työn ohjaaja Henna Jouhki

Minä, Tiitus
Tiitus Vuorenmaa, Sipoonlahden koulu, Söderkulla
Työn ohjaaja Kati Mertsalmi-Rajala

RoskaReikä
Aatos Avonius, Ville Taskila, Patrik Hakola ja Lassi Karhulahti, Karakallion koulu, Espoo
Työn ohjaaja Marja Manninen

Sano ei kiusaamiselle
Aava Väkeväinen, Alissa Lammi ja Lappajärven Yhteiskoulu, Lappajärvi
Työn ohjaajat Markus Mäenpää ja Marianne Mäenpää

SARJA 4

  • Traveling with recycling
    Oona Uusmalmi ja Lotta Ruppa, Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio, Tampere
    Työn ohjaaja Eija Niskanen

Jaa sosiaalisessa mediassa

Verkkokaupat


Hymy-verkkokauppa

Täältä voit tilata Hymy-veistoksia ja kunniakirjoja kouluihin ja muihin oppilaitoksiin Hyvän toveruuden kilvan palkinnoiksi.

Siirry Hymy-verkkokauppaan

Opinkirjon verkkokauppa

Täältä voit tilata maksuttomia materiaaleja opetuksen ja kasvatuksen tueksi. Kaupasta löydät myös Hymy-tuotteita työyhteisön hymylle tai lahjaksi merkkipäivänä.

Siirry Opinkirjon verkkokauppaan